Tehtävän jälkeen kokoonnuttiin laavulle. Yhdessä tekeminen koettiin miellyttävänä.

Yhdessä tekeminen on kivaa!

Talvi on lähestymässä. Edellinen oli kaikin tavoin erikoinen ei vähiten lumen puutteen vuoksi. Tulevaa odottelee varsinkin jokainen hiihdon ystävä mielenkiinnolla.

LC Alajärvi-Järviseutu haluaa olla tukemassa liikuntaharrastusta monella tavalla. Lauantaina kokoontui Karhulaavulle parinkymmenen hengen iskuryhmä. Matka jatkui Paukunlaavulle, jossa Vasun Juha jakoi ryhmälle tehtävät.

Raivaussahoin, vesurein ja kirvein varustettu joukko lähti raivaamaan latu-uraa Ukonmäkeen. Jotkut jäivät laavulle pienimään polttopuita. Tehtävän jälkeen istuttiin yhdessä laavulla makkaraa paistellen ja rupatellen. Yhdessä tekeminen koettiin miellyttävänä.

Kuluneena kesänä olimme mukana helpottamassa Ankkureiden pesäpallo-otteluiden järjestelyitä. Huolehdimme lipunmyynnin toisena kesänä perättäin. Erikoiskohteena toiminnassamme on tänä vuonna ollut junioritoiminnan tukeminen laajasti.

Toimintakauden 2013-14 aikana jaoimme rahaa yli 7000 euroa. Kohteena olivat mm. avustukset järjestöille, katastrofiapu omalla paikkakunnalla, Risteyspaikka, teematapaamiset Alajärven muistisairaille, sotaveteraanit ja -invalidit, lastensairaala, kansainvälisyyskasvatus, nuorisovaihto, nuorisoleiri stipendit koulujen oppilaille sekä muuten valtakunnallisestikin merkittävästi menestyneet.

Kaikessa toiminnassa tarvitaan rahaa. Lions Club Alajärvi-Järviseutu on jälleen julkaissut Alajärvi-Kalenterin. Sen tuotto kohdennetaan erityisesti nuorille rohkaisemaan heitä unelmiensa saavuttamisessa.

Runsaslukuinen määrä paikkakunnan yrityksiä on lähtenyt tukemaan toimintaamme ostamalla mainostilaa. Olkoon se viesti meille kaikille siitä, miten kattavaa on oman paikkakuntamme palvelutaso.

Kiitoksemme jokaiselle mainostajalle, kalentereiden myyjälle ja ostajalle. Ostamalla kalenterin teet työtä nuortemme hyväksi. Yhdessä parempaan huomiseen!

Mauno Laakso, tiedotussihteeri