Lappajärven ykköspesisnaisten tähtäin superissa

Neljännen kauden naisten ykköspesiksessä aloittava Lappajärven Veikot haluaa palauttaa Järviseudun takaisin naisten superpesiskartalle.

Torstaina kotiottelulla Jalasjärven Jalasta vastaan sarjakautensa aloittavaa joukkuetta voidaan hyvällä syyllä kutsua aluejoukkueeksi, sillä lappajärveläisten lisäksi joukkueessa on pelaajia Vimpelistä, Alajärveltä, Härmästä, Vetelistä ja Ylivieskasta.

MAINOS

Pelinjohtaja Jukka-Pekka Tuomela kertoo joukkueensa tavoittelevan runkosarjassa sijoitusta kolmen parhaan joukkoon, jonka myötä tulisi mahdollisuus päästä ainakin karsimaan superpesispaikasta.

– Runkosarjan voittaja nousee suoraan superiin ja toinen nousija ratkeaa toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneen joukkueen välisissä pudotuspeleissä ja meillä on mielestäni realistiset mahdollisuudet olla runkosarjan jälkeen kolmen parhaan joukossa, tiivistää Tuomela.

Alkavan ykköspesiskauden pahimpina vastustajina Tuomela pitää viime kaudella superista pudonnutta helsinkiläistä Roihuvuoren Roihua ja superin paikasta luopuneen Vuokatin Vedon pelaajista riveihinsä vahvistusta saanutta Kajaanin Pallokerhoa.

Alkavalla kaudella naisten ykköspesistä pelataan kahdentoista joukkueen voimin. Lappajärven Veikkojen Roihuvuoren Roihun ja Kajaanin Pallokerhon lisäksi sarjassa ovat mukana Jyväskylä Pesis, Viinijärven Urheilijat, Köyliön Lallittaret, Jalasjärven Jalas, Hämeenlinnan Paukku, Mynämäen Vesa, Ylihärmän Pesis-Junkkarit, Hyvinkään Tahko ja Porin Pesä-Karhut.

Lappajärven Veikoilla on farmisopimus Vimpelin Vedon kanssa, joka mahdollistaa Veikkojen riveissä pelaavien vimpeliläisten B-tyttöjen pelaamisen Vimpelin Vedon joukkueessa B-tyttöjen SM-sarjaa.

Lisäksi Lave pelaa kaksi runkosarjan otteluaan Vimpelin Saarikentällä.
Ensimmäinen peleistä on sunnuntaina 24.5. kello 14 Roihuvuoren Roihua vastaan ja toinen sunnuntaina 5.7. kello 14 Hämeenlinnan Paukkua vastaan.

Lasse Mansikka-aho

Exit mobile version