Janna-Juulia hyppäsi EM-kisakoneeseen

Lappajärven Veikkojen Janna-Juulia Mäenpää lähtee Jerusalemiin alle 18-vuotiaiden euroopanmestaruuskisoihin.

Lappajärven Veikkoja edustava seiväshyppääjä Janna-Juulia Mäenpää on hyppyuransa kovimmassa paikassa ensi tiistaina heti aamusta.

Mäenpää edustaa Suomea yleisurheilun alle 18-vuotiaiden euroopanmestaruuskisoissa Jerusalemissa. Mäenpää lähtee uransa ensimmäiseen kansainväliseen kisaan hyvällä mielellä. Tavoitteena on nauttia kisasta, tehdä parhaansa ja nauttia myös siitä, että pääsee edustamaan Suomea.

MAINOS

Janna-Juulia Mäenpää on taivuttanut ennätyskorkeudekseen hallissa 382 ja ulkona 370. EM-kisaraja oli 365, jonka hän ylitti talvella. Hänen mukaansa kisapaikkaa ei kannattanut vielä alkuvuodesta miettiä, sillä edustuspaikka oli luvassa kahdelle parhaalle kisarajan ylittäneelle suomalaiselle.

– Muita rajan tehneitä ei ollut. Kesäkuun 23. päivänä tuli tieto, että minut on valittu EM-kisajoukkueeseen. Minulla ei ole erityistä kisatavoitetta, sillä kilpailen vuoden muita nuorempana.

Päätähtäin loppukaudessa

Seipääseen yleisurheiluperheestä tuleva Janna-Julia kertoo tarttuneensa ensimmäisen kerran kymmenkesäisenä Lappajärvellä. Tekniikkavalmentajana hänellä on maamme seiväshuippuihin omalla urallaan kuulunut Mikael Westö. Fysiikkavalmennuksesta vastaa Janna-Juulian äiti Hanna-Leena.

– Ajattelin, että olisi kivaa laajentaa harrastusta. Aloin käydä Mustasaaren Botnia-hallissa treeneissä. Käyn yleistreeneissä Lappajärvellä, jossa on harjoitukset ovat laadukkaita.

Laji- ja yleistreenien lisäksi Janna-Juulia käy Seinäjoella telinevoimistelussa. Hän kertoo, että vaikka treenejä on reippaasti, on viikossa vähintään yksi lepopäivä.

– Syksyllä aloitan opiskelun Vimpelin lukion yleislinjalla, kertoo 15-vuotias urheilija.

Janna-Juulian kauden päätähtäin on hyvissä ajoin asetettu oman ikäluokan SM-kisoihin. Kalevan kisojen 360 on ylitetty ja myös näihin kisoihin Janna-Juulia osallistuu. EM-kisoista tulee nuorelle urheilijalle hieno kokemus.

Monipuolinen laji

Hyvä seiväshyppääjä on Janna-Juulian mukaan monipuolinen monella osa-alueella. Lajissa tarvitaan nopeutta, voimaa, kehonhallintaa ja liikkuvuutta.

– Koen itseni nopeaksi hyppääjäksi ja kehoni hallitsevaksi. Kehonhallinta tulee telinevoimistelun puolelta. Voimaa saisi olla vähän enemmän.

Seiväshypyssä vimpeliläistä viehättää etenkin lajiin kuuluva taktinen puoli eli oikeanlaisten seipäiden ja etäisyyden valinta.

Naisten seiväshypyssä on Suomessa kova taso. Tyttöjenkin puolelta löytyy tukku hyviä hyppääjiä. Esimerkkinä Janna-Juulia mainitsee Tuuli Järvisen.

– Hän voitti talvella SM-kisat ja minä olin toinen. Tuuli oli myös tehnyt kisarajan, mutta loukkaantui eikä pääse osallistumaan EM-kisoihin.

Suomesta Jerusalemiin lähtee iskukykyinen ja ennakkoon suunniteltua suurempi joukkue. Tulosrajoja rikottiin laajalla rintamalla. Joissakin lajeissa kisarajan rikkoneita oli 5–9. Tyttöjen seiväshypyn lisäksi yksi suomalaisedustaja löytyy ainoastaan viidestä poikien ja kolmesta tyttöjen lajista.

Virpi Poikelin

Exit mobile version