Marja-Helena Kotanen on opastanut naisia istuvien liivien valintaan yli 20 vuoden ajan

simple seamless geometric grid vector pattern

Jokainen nainen tietää miltä tuntuu, kun liivit painavat sieltä tai täältä, olkapäihin pureutuu kipeät juovat, liivien ympärys pusertaa tai on liian löysä ja rinnat eivät asetu paikalleen vaikka mitä tekisi.

Hyvien ja istuvien liivien löytäminen on kuin lottovoitto, mutta toisin kuin lotossa, liivien kanssa niiden löytämisen voi varmistaa kääntymällä ammattilaisen puoleen.

MAINOS

Vimpelissä asuva Marja-Helena Kotanen on auttanut naisia oikeiden liivien valintaan jo yli 20 vuoden ajan. – Meillä oli maalaistalo Hallapurolla ja liivien myynnin otin siihen aikoinaan sivutyökseni.

Koko tämän ajan Marja-Helena onkin myynyt liivejä kotikutsuilla Etelä-Pohjanmaan alueella, välillä hän on asunut Seinäjoella mutta nyt jälleen tuttu palvelu on saatavilla Vimpelistä. Myynnissä ovat PXC-liivit – firman nimi on matkalla vaihtunut mutta tuote on sama.

Korona-aika on muuttanut kotikutsuilla myytävien tuotteiden tilanteen aivan uudeksi. Kutsuja ei voi järjestää, joten Marja-Helena päätti laittaa kotoaan yhden huoneen liivien myyntitilaksi. Näin kuka tahansa voi poiketa paikalle haluamaan aikana sovittamaan itselleen sopivat liivit ammattilaisen opastuksella!

– Meille voi tulla aina kun olen kotona. Olemme tässä Tervetiellä keskustan kupeessa. Etukäteen voi aikaa sopia halutessaan numerossa 0402145670.

Marja-Helena on jo eläkkeellä, mutta hän nauttii työnteosta naisten kanssa ja siksi jatkaa tätä työtään edelleen. – Vaikka jokainen nainen tarvitsee rintaliivit, niin kahta samanlaista naista ei kuitenkaan ole.

– Meidän ongelmamme on se, ettemme osaa ostaa itsellemme sopivia rintaliivejä. Suoraan sanottuna kaupan ahtaassa sovituskopissa niiden löytäminen on hyvin haastavaa silloinkin, jos tietää mitä etsii.

– Sopivat liivit löytyvät kuitenkin ihan jokaiselle, kunhan joku joka tietää, ja uskaltaa myös sanoa mikä ei käy, on auttamassa.

Marja-Helena muistuttaa, että on eri asia ostaa liivit juhlaan, muutaman kerran käyttöön, kuin pitoliivit arkeen. Niiden on ehdottomasti oltava oikean kokoiset ja -malliset.

– Olen tehnyt tätä työtä niin kauan, että näen yleensä heti minkä tyyppiset liivit kukakin nainen tarvitsee. Kaikki liivit eivät käy kaikille, olivatpa ne miten hyviä tahansa.

Tärkein asia liivissä on Marja-Helenan mukaan sen ympärysmitta. Jos se on liian iso, rinnan paino lepää henkseleillä ja sen seurauksena tulee ikävät urat olkapäihin ja niska-hartiasärkyä. Kun koko on oikea, vain kolmannes rinnan painosta tulee henkseleille.

Oikean ympärysmitan jälkeen liivissä on monia muitakin huomioitavia asioita, kuppikoko niistä vain yhtenä. Koska eri valmistajien koot ovat erilaisia, ei pelkkien numeroiden perusteella sopivaa liiviä voi löytää.

Hyviin ja itselle istuviin liiveihin panostavat aikuiset naiset, jotka ovat jo huomanneet miten hankalat huonosti istuvat liivit voivat olla ja miten paljon sopivien liivien etsintään summamutikassa voi kulua rahaa.

– Kunnolla sovitettu liivi ei edes ole kallis, sillä hinnat liikkuvat 45 ja 70 euron välillä. Sen rahan saa menemään nopeasti hukkaostoksiin.

Marja-Helenan tiloissa liiveistä on esillä mallit ja kevään uutuudet saapuvat tällä viikolla. Kun sopivat liivit löytyvät, ne tilataan asiakkaalle ja toimitusaika on noin kaksi viikkoa.

Tuula Jokiaho

Exit mobile version