Sade ei sammuttanut Suninsalmi Soin tunnelmaa!

Mikko Kesäniemi ja Aki Isoaho keksivät 15 minuuttia ennen Mikon esitystä, että myös voisi kiivetä lavalle samaan aikaan. Miesten yhteistyö osoittautui toimivaksi!

Suninsalmi Soi – Lähimusiikin festivaalia vietettiin Lehtimäen Suninsalmella totuttuun aikaan heinäkuun viimeisenä lauantaina.

Satu Niemenmaan luonnollinen esiintyminen ja upea ääni hurmasivat yön pimeydessä!

Tällä kertaa toteutui järjestäjien pelko vesisateesta, joka on ulkoilmatapahtuman pahin vihollinen. Vettä saatiin kautta illan milloin enemmän ja milloin vähemmän, mutta kaikkien yllätykseksi se ei suinkaan latistanut tunnelmaa, vaan toi siihen ihan omanlaistaan väriä!

MAINOS

Väkeä virtasi Suninsalmelle lähes totuttuun tapaan ja mikä parasta, paikan päälle lähdettiin hyvällä asenteella ja hyvin varustein – jos sataa niin sitten sataa, sen ei anneta haitata!

Yleisöä riittikin koko illan kuulemassa tarjolla ollutta monipuolista ohjelmaa, jota moni kiitti paremmaksi kuin koskaan ennen. Uuden esiintymislavan myötä myös jo aikaisemminkin hyvin toiminut äänentoisto toimi nyt entistäkin paremmin.

Suninsalmi Soin houseband kuuluu aina laajaan Beatin musiikkisukuun. Tällä kertaa paikalle saapui Ranskasta Francois Beat Band (Pertti Ojala, Heikki Jokiaho, Aleksi Pihlaja ja Sonja Mattila).

Illan avasi tyttöbändi Octavia, jonka jälkeen lavalle saatiin Ladyenergiaa. Voice Of Finlandista tuttu Mikko Kesäniemi irrotteli yhdessä Aki Isoahon kanssa ja tanssimusiikkia tarjoili Duo Hankaniemi & Taskinen.

Kaljut ja rohkeat -kokoonpanon jälkeen lavan valtasi tällä kertaa suoraan Ranskasta saapunut houseband Francois Beat Band solistinaan Tanja Vuorela.

Duo Hankaniemi & Taskinen toi tapahtumaan vanhaa kunnon tanssimusiikkia!

Illan hämärtyessä lavan valtasi Antti Tammilehto & Co ja sen jälkeen Antti jatkoi soitantaa vielä MacBee Ossi in memoriam -kokoonpanossa. Samassa kokoonpanossa oli mukana myös Kaarlo Uusitalo, joka on koko tapahtuman alullepanija vuosien takaa.

Kaarlon lopetettua tapahtuman järjestelyt siihen tuli muutaman vuoden tauko, kunnes Pertti Ojala ja Heikki Jokiaho totesivat, että Lehtimäen kesästä puuttuu liian paljon, ellei Suninsalmi Soi, ja niinpä he yhteistyökumppaneineen käynnistivät nykymuotoisen tapahtuman uudelleen kahdeksan vuotta sitten.

Illan päätti huikaisevalla esityksellä Satu Niemenmaa & Wilson Brothers.

Tuula Jokiaho

Suninsalmi Soin yleisöllä oli asenne kohdallaan! Tanssikin sujui jo alkuillasta vaikka sitten kumpparit jalassa!

Exit mobile version