MAINOS

Soinillinen-festivaali tarjosi kattauksen gastronomiaa ja musiikkia renessanssista tähän päivään

Päätöskonsertin tunnelmissa viulistit Hanna Parviainen, Abel Puustinen, sellisti Juuli Holma sekä bandoneonisti Henrik Sandås. Kuva: Eemeli Nättinen.

Kuudes Musiikki- ja gastronomiafestivaali Soinillinen toi pieneen kuntaan jälleen tusinan maamme eturivin taiteilijoita eri aloilta.

Taiteidenvälisiä rajapintoja koeteltiin festivaalin avanneessa Try Me Good King -esityksessä, jossa Suomen Kansallisbaletin tähtitanssijana uransa tehneen Minna Tervamäen lisäksi tanssivat myös muusikot ja esityksen ohjannut näyttelijälegenda Kati Outinen nähtiin myös soittamassa nokkahuilua.

MAINOS

Naisen asemaa, valtarakenteita sekä rakkauden teemoja pohtineen esityksen jälkeen käytiin toimittaja Sonja Saarikosken luotsaamana keskustelu esityksen aiheista. Keskusteluun osallistui esityksen taiteilijoiden lisäksi myös festivaalille osallistunut säveltäjä Outi Tarkiainen, joka on teoksissaan käsitellyt paljon naisen näkökulmaa. Myös yleisö osallistui aktiivisesti kiinnostavaan keskusteluun.

Lauantain ohjelma avattiin Barokkibrunssilla, jonka runsaiden seisovien pöytien annista vastasi eteläpohjalaisen gastronomian uranuurtaja, festivaalikokki Jani Unkeri. Musiikissa heittäydyttiin Versailles’n hovin tunnelmiin ajanmukaisten soittimien kera.

Ihastusta herätti myös Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahastolta lainassa ollut harvinaislaatuinen Bruce Kennedy -cembalo, jonka äärellä taituroi cembalisti Petteri Pitko.

Lauantai-illan Meren rannalla -konsertti loppuunmyydyssä kylätalo Puuhissa johdatti yleisön syvällisiin tunnelmiin suomalaisen tangon ja argentiinalaisen laulelman sävelin. Konsertissa esiintyneiden klarinetisti Lauri Sallisen ja bandoneontaituri Henrik Sandåsin sovittamat tutut melodiat edelsivät kylätalon pihapiirissä nautittavaa iltapalaa.

Festivaali päättyi jälleen Soinin kirkossa, jossa kuultiin Outi Tarkiaisen puolisolleen Lauri Salliselle säveltämä klarinettikvintetto The Seasons of Love.

Lappilaislähtöisen nousujohteista kansainvälistä uraa tekevän säveltäjän teos tulkittiin festivaalilla rovaniemeläisvoimin, kun Sallinen sai seurakseen Lapin kamariorkesterin soittajista kootun jousikvartetin. Konsertin lopuksi heittäydyttiin Astor Piazzollan Buenos Airesin vuodenaikojen tunnelmiin kvartetin ja bandoneonisti Sandåsin voimin.

MAINOS
Exit mobile version