MAINOS
MAINOS

Hautamäelle SM-hopeaa

Pekka Hautamäki (Lehtimäen Ampujat), keskellä Suomen mestari Roope Tapper (Sibbo Skyttegille) ja oikealla pronssimitalisti Juhani Moilanen (Oulun Metsästys- ja Ampumaseura).

Lehtimäen Ampujia edustava Pekka Hautamäki saavutti SM-hopeaa Mikkelissä pidetyissä English Sporting SM-kilpailuissa. Kilpailuun osallistui yhteensä 105 ampujaa.

English Sportingissa ammutaan maastoon tehdyllä radalla tuplakiekkoja, jotka lähetetään joko yhtä aikaa tai erikseen. Ampumapaikkoja 200 kiekon kilpailussa oli 26 eli yhteensä 52 erilaista kiekkoa.

MAINOS

Jokaiselta paikalta ammuttiin kolme tai neljä kertaa kyseisen ampumapaikan tuplayhdistelmä. Laji on syntynyt Englannissa ja on siellä erittäin suosittu.

– Mikkelissä rata oli rakennettu 20 ampumapaikan osalta metsään, joka oli tässä mittakaavassa uutta Suomessa. Maaston epätasaisuus ja korkeuserot toivat oman lisänsä, läheskään kaikilla ampumapaikoilla ei päässyt optimaaliseen ampuma-asentoon.

– Metsäinen maasto, jossa kiekot lensivät puitten seassa toi oman lisänsä, josta itse todella tykkäsin! Metsäinen osuus olikin itselle vahva. Ampumamatkat oli pääasiassa 10-35 metriä, ja kuten kilpailuun kuuluu niin muutamalla asemalla oli kiekkoihin laitettu myös hieman matkaa mutta yli 50 metrin matkoja ei ollut.

Roope Tapper voitti Suomenmestaruuden tuloksella 179/200 ja hopea tuli tuloksella 174/200. – Tulostasosta näkee, että haastetta on radassa ollut ja kyllä itsellä on nyt muutama asia mielessä mitä pitää jatkossa omassa tekemisessä vahvistaa. Kokonaisuudessaan olen tyytyväinen.

– Kilpailu oli järjestäjältä onnistunut suoritus, ja mittavaa on se työ jonka olivat tehneet. Jo pelkästään heittimien ja kiekkojen siirtäminen maastoon on oma jumppa.

SM-hopea oli Hautamäelle ensimmäinen henkilökohtainen SM-mitali Suomen ampumaurheiluliiton alaisessa kilpailussa.

Exit mobile version