Sijaisvanhemmista huutava pula

Suomessa on huutava pula sijaisvanhemmista. Meneillään olevan Ajoissa kotiin -kampanjan suojelijana toimii manageri ja someammattilainen Peppi Puljujärvi.

Tuhansia suomalaisia lapsia ja nuoria asuu lastensuojelulaitoksissa. Jotta yhä useampi heistä voisi kasvaa perheen kanssa, Suomeen tarvitaan lisää sijaisvanhempia. Heitä etsitään Ajoissa kotiin -kampanjalla, jota suojelee somevaikuttaja Peppi Puljujärvi.

Suomessa oli vuonna 2023 yli 17 000 lasta ja nuorta sijoitettuna sijaishuoltoon kotinsa ulkopuolelle eripituisiksi ajoiksi, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen lastensuojelutilastosta. Vuoden lopussa heistä noin 7 300 asui perhehoidossa sijaisperheissä ja muut pääasiassa lastensuojelulaitoksissa.

MAINOS

Koska sijaisperheitä ei ole tarpeeksi, laitoksissa asuu huomattavan moni sellainenkin lapsi ja nuori, jolle perhehoito voisi tosiasiassa olla paras vaihtoehto. Perhehoito sijaisperheessä antaa lapselle ja nuorelle mahdollisuuden kasvaa tavallisessa kodissa osana perheyhteisöä. Inhimillisyytensä lisäksi perhehoito on yhteiskunnalle selvästi edullisempaa kuin laitosasuminen.

Lastensuojelulain mukaan jokaiselle kotinsa ulkopuolelle sijoitetulle lapselle ja nuorelle pyritään löytämään ensisijaisesti sijaisperhepaikka. Lasten ja nuorten tarpeet ovat moninaisia: osalla tarve on lyhytaikainen, mutta etenkin huostaanotetuille etsitään pääasiassa pitkäaikaisia sijaisperheitä. Pitkäaikaiseen sijaisperheeseen pääsi aikanaan myös Peppi Puljujärvi. Hän on sittemmin tullut tunnetuksi muun muassa muusikko Mikael Gabrielin managerina ja someammattilaisena.

Pepin lapsuus päihdeongelmaisen äidin seurassa oli täynnä vaaroja. Hän kertoo tarinansa Perhehoito-lehden haastattelussa. Hän kokee, että huostaanotto ja muutto perhehoitoon turvalliseen sijaisperheeseen olivat pelastus. 

– Olen kiitollinen, että minua suojeltiin ja sain mahdollisuuden toisenlaiseen elämään. Huostaanotetuista tai päihdetaustaisten vanhempien lapsista tehdään helposti oletuksia, että me olisimme automaattisesti tietynlaisia tai ettemme pystyisi samaan kuin muut. Kertomalla omaa tarinaani avoimesti olen halunnut murtaa ennakkoluuloja ja samalla osoittaa, että emme ole millään tapaa vähempiarvoisia kuin muut, hän sanoo.

Elintärkeä sijaisvanhemmuus

Peppi Puljujärvi suojelee Perhehoitoliiton 22.9. saakka jatkuvaa Ajoissa kotiin -kampanjaa. Jo 17. kerran järjestettävän kampanjan avulla etsitään uusia sijaisvanhempia ja muita perhehoitajia sekä tiedotetaan perhehoidon mahdollisuuksista yhteistyössä hyvinvointialueiden, järjestöjen ja perhehoitoa tuottavien yritysten kanssa.

Puljujärvi kertoo, että kampanjan suojeleminen on hänelle kunniatehtävä. Hän toivoo oman tarinansa innostavan ihmisiä hakeutumaan perhehoidon ennakkovalmennuksiin ja sitä kautta avaamaan kotinsa tukea tarvitseville lapsille ja nuorille.

– Lapsia ei saisi jättää yksin varsinkaan tässä maailmantilanteessa, jossa ympärillämme tapahtuu todella hurjia asioita. En voi valehdella, että sijaisvanhemmuus olisi helppoa, mutta se on elintärkeää. Hyvä sijaisperhe voi ihan oikeasti muuttaa lapsen elämän hyvin erilaiseksi kuin siitä olisi ikään kuin pitänyt tulla korttien mukaan, Puljujärvi sanoo.

Kampanja näkyy etenkin Perhehoitoliiton somekanavilla aihetunnisteella #AjoissaKotiin. Perhehoidon järjestävät pitävät myös eri puolilla maata infotilaisuuksia.

Pitkä- tai lyhytkestoista

Toimeksiantosuhteinen perhehoito on hyvinvointialueiden vastuulla oleva sosiaalipalvelu, jossa lapsen, nuoren, aikuisen tai ikäihmisen hoiva tai huolenpito järjestetään joko perhehoitajan tai hoidettavan omassa kodissa. Perhehoito voi olla pitkä- tai lyhytkestoista ja ympäri- tai osavuorokautista.

Perhehoidon järjestämistä ohjaa perhehoitolaki. Sijaisvanhemmuudesta ja muista perhehoitajuuden muodoista kiinnostuneet saavat lakisääteisen ennakkovalmennuksen tehtäväänsä.

Hyvinvointialueet hyväksyvät henkilön soveltuvuuden perhehoitajaksi ja kodin soveltuvuuden perhekodiksi, valvovat perhehoitoa ja järjestävät perhehoitajille näiden tarvitsemaa tukea. Perhehoitajille maksetaan hoitopalkkiota ja kustannusten korvauksia.

Perhehoitajuuden tunnetuin muoto on lasten ja nuorten perhehoito eli sijaisvanhemmuus. Perhehoitoa on tarjolla myös useille muille ryhmille. THL:n uusimman selvityksen mukaan perhehoidossa oli vuonna 2021 yli 3 300 ikäihmistä. Lisäksi perhehoitoa saa yli tuhat kehitysvammaista ihmistä ja pieni määrä mielenterveyskuntoutujia.

Exit mobile version