-0.5 C
Alajärvi
tiistai 06.5.2025
MAINOS

Maatalousyrittäjävalmennuksesta todistukset kouraan – ehkä viimeistä kertaa?

Reilusti yli 20 vuoden aikana, talvi toisensa perään Järviseudun Ammatti-instituutti Jamilla on ahkeroinut joukko maatalousalalle aikovia sekä sukupolven- ja omistajanvaihdosta suunnittelevia maatilan jatkajia, joilta on puuttunut EU-tukiin vaadittava maatalousalan koulutus.

Talven kestäneessä koulutuksessa on saatu valmiuksia maatilan toiminnan aloittamiseen, kehittämiseen sekä kannattavaan liiketoimintaan.

MAINOS

Tänä keväänä tästä maatalousyrittäjävalmennuksesta sai todistukset kouraansa kahdeksan henkilöä ja mahdollista on, että ryhmä jää lajissaan viimeiseksi, vaikka tarve osaamisen vahvistamiselle ei ole kadonnut mihinkään.

Maatalousyrittäjävalmennus on täyttänyt nuoren viljelijän aloitus- ja peltotuen sekä investointituen edellyttämät koulutusvaatimukset, jotka olivat vielä viime syksynä opintojen alkaessa voimassa.

Koska nuoren viljelijän peltotuen koulutusvaatimus on sittemmin poistunut ja aloitustuen muuttunut, Järviseudun ammatti-instituutissa pohditaan nyt, minkälaista koulutusta uusille tilanjatkajille jatkossa järjestetään. Moni tuleva maatalousyrittäjä kokee edelleen tärkeäksi saada tietoa maanviljelystä ennen tilan ottamista haltuun.

Vastuukouluttaja Timo Ikolan mukaan opiskelijat ovat antaneet koulutuksesta hyvää palautetta ja lupaavat hyödyntää opittuja asioita käytännön töissä maatilalla.

Ikolan lisäksi talven koulutuksessa opettajina ovat toimineet Jyrki Savolainen talouspuolen asioissa ja Marjo Karhu verotuksessa ja kirjanpidossa.

Maatalousyrittäjävalmennuksen 2024-2025 suorittivat: Kankaanpää Topias, Lapua, Kleimola Miikka, Alahärmä, Laukkonen Juho, Lehtimäki, Paloniemi Tapio, Alahärmä, Porre Aleksi, Alahärmä, Saunamäki Juho, Lapua, Teivaanmäki Anna-Mari, Ähtäri ja Ylihärsilä Jimi, Lapua.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät