Lappajärveläinen LP-Laituri laajentaa toimintaansa merkittävällä yhteistyösopimuksella savonlinnalaisen Unique Docksin kanssa. LP-Laiturin omistaja Aku Juttuniemi on uudesta sopimuksesta iloinen.
– Saamme sen myötä valikoimaamme uusiokomposiitista valmistetut elementtilaiturit. Materiaalina on käytetty kierrätettyä muovia, eli materiaali on ekologista.
Uusiokomposiittilaiturin pinta on pehmeän jämäkkä. Siinä on myös vesiurat, mitkä ehkäisevät liukkauden. Tärkeimpänä asiana uudessa aluevaltauksessa Juttuniemi pitää kuitenkin ekologisuutta.
– Ympäristöarvot ovat tärkeitä. On erinomainen ajatus kierrättää muovia tälläkin tavoin. Olen todella iloinen päästessämme mukaan uuden sukupolven laiturin edustajaksi. Samoista elementeistä on toki myös mahdollista tehdä esimerkiksi terassin lattia, eli se soveltuu monenlaiseen käyttöön.
Uudet laiturit ovat yrityksen valikoimassa niin Lappajärvellä kuin kymmenillä jälleenmyyjillä eri puolella Suomea. Myös korjaamoyritystä johtavalla Juttuniemellä riittää laitureista huumoriakin.
– Joskus toisessa puhelimessa on laituripuolen asiakas ja toisessa aikaa auton remonttiin varaava henkilö. Parhaimmillaan asiat ovat yhdistyneet niin, että korjaamossa asioinut on päättänyt samalla hankkia uuden laiturin. Aika näyttää tehdäänkö uusien laiturien osalta samanlaisia kauppoja.
Useita malleja
Aku Juttuniemi on johtanut LP-Laituria vuodesta 2018 saakka. Yrityksen juuret juontavat kuitenkin 1990-luvulle.
– LP-Laiturilla on pitkät ja kunniakkaat perinteet. Toiminta on viimeisen seitsemän vuoden aikana jatkanut tasaista kasvua. Myös tämä vuosi näyttää hyvältä, tilauksia on enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.
Lappajärveläisyrityksen laitureihin kuuluvat mallista riippuen laituriin penkit sekä tikkaat. Saatavana on myös pelkkä laituri ilman istuinpenkkejä, se sopii mainiosti vaikkapa saunalaituriksi. Laitureita on myös mahdollisuus laajentaa kiilalevikkeillä tai jatkokäytävin asiakkaan toiveiden mukaan.
– Tunnuslauseemme on kevyttä, kestävää ja kotimaista, tuotteillamme on avainlippu. Laitureissa käytettävä puu on kotimaista painekyllästettyä mäntyä ja muu rakenne alumiinia.
LP-Laiturin valikoimassa on uuden yhteistyösopimuksen ansiosta kuusi vakiokokoista laiturimallia. Näistä kolmen pintamateriaali on puuta ja kolmen uusiokomposiittia.
– Teemme asiakkaille myös yksilöllisillä toiveilla varustettuja laitureita sekä ponttoonilaitureita.
Helppo asentaa
LP-Laiturin tuotteiden vahvuuksiin kuuluu niiden helppo asennettavuus ja purkaminen, se onnistuu kätevästi yhdenkin ihmisen voimin. Juttuniemi sanoo tämän olevan erityisesti varttuneempien ikäluokkien mieleen.
– He ovat kiitelleet näitä ominaisuuksia. Toki samat asiat helpottavat nuorempienkin arkea.
Laitureihin on myös mahdollista saada kaiteet.
– Kaiteet ovat erityisesti varttuneempien ihmisten sekä liikuntarajoitteista mieleen. Laitureidemme vahvuuksiin kuuluu myös niiden vakaus, eli ne eivät heilu aallokossa ponttoonilaiturin tavoin sekä hiljaisuus.