Lehtimäellä vietetään lauantaina 14.6. valtakunnallista kyläkauppapäivää komeasti, kun Lehtimäen Salen myymäläpäällikkö Aili Halla-aho päätti laittaa tuulemaan jakutsua uuden kaupan piha-alueelle myös muita toimijoita juhlistamaan päivää ja esittelemään toimintaansa!
Luvassa onkin mukavaa tekemistä ja toimintaa kaiken ikäisille kello 10-18 välisenä aikana.
– S-ryhmällä kyläkauppapäivää viettävät kaikki Salet ja esimerkiksi Alapeat ja meillä Eepeellä kaikki Salet ja muutama S-Market, kuten esimerkiksi Soinin S-Market, Halla-aho kertoo. – Lehtimäellä kuitenkin haluttiin tapahtumaan muitakin toimijoita, koska emme ole täällä yksin, vaan täällä on paljon muitakin yrityksiä ja yhdistyksiä.
Mukana tapahtumassa ovat esimerkiksi Lehtimäen Ratsastajat, jotka järjestävät poniratsastusta lapsille kootakseen varoja toimintaansa. Poniratsastus järjestetään Nuorisoseuran pihalla ja lisäksi kepparirata toteutetaan Salen pihalla.
Letec Motors tuo paikalle mönkijöitä ja mopoja yleisön ihmeteltäväksi ja Ravintola Suninsalmi saapuu paikalle omalla pisteellään.
Erityisen ilahtunut Halla-aho on siitä, että myös Alajärven kaupungin elinvoimatoimi jalkautuu Lehtimäelle ja mukana on myös itse Tintti!
Nuorisoseuran naiset paistavat muurinpohjalettuja koko päivän kootakseen varoja seuran toimintaan ja Jyske paistaa makkaraa kello 12-14 välillä. Eläkeliiton Lehtimäen yhdistys järjestää mukavaa tekemistä ja VPK on paikalla esittelemässä kalustoaan kello 12-14.
Markkinatunnelman kruunaavat parkkipaikkatassit, jotka pyörähdetään kello 13-14 välillä Jari Mäenpään, Juha-Petri Jokiahon ja Hannu Yli-Hynnilän tahdeissa.
Sale järjestää tapahtumassa arvontaa ja mukana on myös Onni Orava maskotti aina tasatunnein. Lisäksi tarjolla on kahvia ja poppareita! Kaupassa sisällä on sitten todella makea yllätys, sillä irtokarkit myydään markkinapäivänä tarjoushintaan!
– Uskon että Lehtimäen kyläkauppatapahtumasta löytyy jokaiselle jotakin, joten nyt kannattaa lähteä liikkeelle, Halla-aho kannustaa!
Tuula Jokiaho