Alajärvellä järjestetään syyskesällä uusi tapahtuma, Aaltojen kaupunki 2025, joka sai innoituksensa viime syksyn valtakunnallisesta Alvar Aalto viikosta, mutta on kuitenkin ihan omanlaisensa, eri tapahtuma.
Yhteisökoordinaattori Tuomas Lahdenperä ja elinvoimajohtaja Jaakko Aninko kertovat, että tapahtuma toteutetaan 28.-31. elokuuta. Viime vuoden Aalto viikko poiki niin kuntalaisilta kuin päättäjiltäkin toiveita, että vastaavaa pitäisi olla jatkossakin.
Toki jo ennen tätäkin taustalla oli ollut pieni optio siitä, että jonkinlaista tapahtumaa voitaisiin tehdä myös seuraavaan syyskesään. Koska Aalto viikko onnistui todella hyvin, antoi se entisestään potkua uuden tapahtumakonseptin luomiselle.
Tulossa olevassa Aaltojen kaupunki -tapahtumassa järjestetään noin 30 eri tilaisuutta neljän päivän aikana. Monessa kohtaa on kuultu kuntalaisten toiveita ja pyritty kokoamaan mahdollisimman suurta joukkoa koskettava kokonaisuus toiveena, että Aaltojen kaupungista muodostuisi vuotuinen tapahtuma.
Etkot jo keskiviikkona
Vaikka itse tapahtuma järjestetään torstaista sunnuntaihin, niin pieni varaslähtö otetaan jo keskiviikkoiltana Keinu kanssani -etkoilla Alajärven Nuorisoseuralla. Kyseessä on Sipsetin esitys, joka sisältää suomalaista musiikkia ajanmukaisina puvustuksineen ja muutamalla lainakappaleella ulkomailta.
Torstaina 28.8. ohjelma käynnistyy kello 13 kirjastolla Het sitte runoja -tilaisuudella, johon voi tulla lausumaan runoja tai vain kuuntelemaan. Runoja pääsee esittämään jokainen saapumisjärjestyksessä.
Kello 15 vuorossa on Aalto-koulun, eli Paavolan koulun taidenäyttelyn Pikku-Alvarit taidenäyttelyn avajaiset ja tuntia myöhemmin valtuustosalissa Kraatterijärven Geoparkin geologi, kraatteritutkija Teemu Öhman kertoo Alajärvestä 80 miljoonaa vuotta sitten, kraatterijärven synnystä ja Alajärven alueen geologiasta.
Samaan aikaan 4H-kellarilla ja Lehtimäen Nuorisoseuralla 4H järjestää Askartelua Aallon Harjalla -harrastekurssi lapsille
Kello 17 alkaa valtuustosalissa luento Alajärven paikallishistoriasta ja sen pitää dosentti Heikki Rantatupa. Tämän jälkeen on mahdollisuus lähteä opastetulle kierrokselle Aalto-keskukseen.
Huikeat avajaiset
Tapahtuman varsinaiset avajaiset ovat torstai-iltana kello 20.30-21.30 Aalto-keskuksen viheralueella, joka valaistaan koko tapahtuman ajaksi.
Avauspuheen pitää kaupunginjohtaja Vesa Koivunen ja sen jälkeen kesätaiteilija Minttu Saarinen lukee rakkauskirjeitä ja kuullaan kaupungin tervehdys.
Kello 21 rävähtää, kun sirkusryhmä Blind Gut Company esittää esityksensä Phosphorus. Kyseessä on syksyn hämärtyviin iltoihin sopiva esitys. Esityksessä seurataan viimeisten valonsäteiden tanssia ennen pimeyden laskeutumista. Ilmaa halkovat hohtavat jongleerauskepit ja valo taittuu nuorallakävelijän jalkojen alla. Teoksessa esiintyvät sirkustaiteilijat Saana Peura ja Tuomas Vuorinen.
Tämän jälkeen nähdään ainutlaatuinen laseresitys kaupungintalon seinässä. Showlaserin toteuttama animoitu laserteos heijastuu kaupungintalon seinään musiikin tahdissa. Esitys on uniikki ja suunniteltu tätä tapahtumaa varten.
Tapahtumassa on mukana kesätaiteilija Minttu Saarisen rakkauskioski, jonka ympärille rakentuu kesän aikana syntyneistä rakkauskirjeistä ja sanoista yhteinen teos Rakkauden aalloilla. Tapahtumassa pääsee kirjoittamaan kirjeitä paikan päällä, maalaamaan rakkautta brasilialaisen residenssitaiteilija Kelyne Reisin kanssa sekä lukemaan ja kuulemaan kirjeiden tuomia viestejä.
Perjantaina paljon asiaa
Perjantai käynnistyy puistopicnikillä kello 11.30-12.30 Aalto keskuksen viheralueella, sateen sattuessa monitoimihallilla. Eväiden syönnin lomassa Paavolan koulun oppilasryhmät laulavat opebändin säestyksellä.
Picnikin jälkeen on mahdollisuus osallistua opastetulle kierrokselle Aalto-keskuksessa ja kello 14.30 pääsee valtuustosaliin kuulemaan Oskari Luoman Aallot Alajärvellä -kirjahankkeesta.
Kirjahanke arvioi Alajärven seudun merkitystä Aallon suvulle ja Aalto-arkkitehtuurille. Tilaisuudessa kuulee tämän laajemman työryhmän projektista, sen taustoista ja tavoitteista ja vi esittää omia arvokkaita huomioitaan.
Kello 15 valtuustosalissa kuullaan Aallon hallinnollisista keskuksista Päivi Lukkarisen toimesta ja kello 16.15 Teemu Hirvilammi puhuu Aallosta ja arkkitehtuurista.
Kello 19 alkaa Alareksissä Aalto-elokuva, johon Nelimarkka-museo tarjoaa 30 ilmaislippua. Loput liput myydään normaaliin hintaan Alareksissä.
Kello 19 Naiskuoro Hetki ja Tiiman viihdekonsertti kerää väkeä Palotorille ja kello 17-19 järjestetään koko perheen tapahtuma Keskustan uimarannalla.
Lauantaina pidot Palotorilla ja Aaltojen kaupunki konsertti
Lauantai starttaa Aalto-keskuksen opastetulla kierroksella kello 10 ja 11.30 alkaa tapahtua Palotorilla, jossa Palotorin pidoissa esiintyy Jesse Joensuu, Alavolin tanssiryhmät sekä Yamar ja ystävät. Palotorilla on lisäksi ruokamyyntiä.
Kello 13.30 starttaa toinen opastettu kierros Aalto-keskukseen ja kello 13.30 on kesäasukkaiden tapaaminen HUBI25:ssa.
Voimistelua ja temppuilua lapsille on kello 14-15.30 Jamin liikuntasalissa ja kello 16 alkaa odotettu Aaltojen Kaupunki konsertti!
Konsertti tuo monitoimihallille neljä eri kokoonpanoa. Konsertteihin on vapaa pääsy ja se toteutetaan kaupungin osallistavan budjetoinnin tuella.
Ensimmäisenä konsertissa kuullaan laulaja-lauluntekijä Emma Salokoskea, joka aloittaa iltapäivän kello 16 pehmeillä sävelillään ja sielukkailla tulkinnoillaan.
Kello 17.30 iltaa jatkaa Paul Elias, joka tuo lavalle modernia pop-tunnelmaa ja karismaa, jota on mahdoton vastustaa!
Aurora valtaa lavan kello 19 ja vie yleisön mystiseen sähköiseen maailmaan. Hän on livenä vahva esiintyjä, joka ei jätä ketään kylmäksi.
Illan päättää kello 21 Osmo Ikonen, jonka musikaalinne lahjakkuus ja energinen lavaesiintyminen kruunaavat illan.
Sunnuntaina lisää musiikkia!
Sunnuntaina kello 11 on mahdollisuus lähteä vielä opastetulle kierrokselle Aalto-keskukseen ja samaan aikaan kello 11 Monitoimihallilla järjestetään Siina & Taikaradio -orkesterin Taikaradio matkustaa -konsertti!
Kyseessä on koko perheen hauska musiikkiretki, jossa kaikki pääsevät mukana yhteiseen lauluun ja leikkiin. Akustisen lämmin ja innostava musiikki ilahduttaa kuulijoitaan niin ikisuosittujen kuin uudempienkin laululeikkien sävelin.
Aaltojen kaupungin päätöskonsertti, Suomalaisen musiikin konsertti, järjestetään kello 15 Alajärven kirkossa. Siinä Alajärven musiikkiopiston oppilaat esittävät suomalaisten säveltäjien tuotantoa.
Aaltojen kaupunki 2025 tapahtumana sisältyy myös lukuisia eri näyttelyitä Villa Väinölässä, Kotiseutumuseolla ja Galleria Taidepisarassa, jossa on myös työpajoja.
Tuula Jokiaho