11.3 C
Alajärvi
sunnuntai 14.9.2025

Soinin ”Tehhää yhessä” -hankkeessa loppukiri

Hankekoordinaattori Jaana Pölläsellä on ollut hulinaa viimeiset viikot, kun Soinin kunnan EU:n maaseuturahoituksen Leader Kuudestaan ”Tehhää yhessä” -hankkeen puitteissa on tehty kotiseutumuseolla kökkätyönä pisteaitaa ja käyty yhdistystoimijoiden kanssa tutustumassa Norrnäsin ja Närvijoen kyläseuroihin sekä urheiluseuran Teuvan Rivakan toimintaan.

Pisteaitakökän idea tuli siitä, että Soinin kirkonkylän asukkaille ei ole varsinaista kyläyhdistystä ja kuitenkin heidän saamisensa mukaan yhteisölliseen toimintaan on tärkeää.

MAINOS

Soini-seura oli saanut hiljan museon maa-alueen omistukseensa ja alueen kunnostuksesta oli puhuttu jo pitkään. Museon ympärillä kahdella sivulla muutaman vuosikymmenen ajan komeillut pisteaita oli tullut tiensä päähän ja se oli kaatunutkin kertaalleen edellisen talven lumien painosta.

Perinnerakentamisen osaaja Reijo Kivijärvi ja lähti mukaan aitaprojektiin ja valmista saatiinkin hänen opastuksellaan nopeasti.

Niinpä Tehhää yhessä -hankkeen toimesta aloitettiin selvitys, mistä löytyisi henkilöä, joka voisi tulla opastamaan aidan teossa ja organisoisi tarvikkeiden hankinnan aitaa varten. Maaseudun Sivistysliitto tarjosi tällaisia työpajoja, mutta hinta oli matkakuluineen liian kallis.

Onneksi paikkakunnalta löytyi paikallinen perinnerakentamisen osaaja Reijo Kivijärvi ja hänellä sattui olemaan kesänäyttelynsä jälkeen sopivasti aikaa lähteä mukaan aitaprojektiin. Pian Kivijärven toimesta ”aitavärkkiä” oli haalittu monelta suunnalta ja museon pihalla olikin jo kasa aitatarvikkeita ja varsinaiset aitakökät saatiin käyntiin.

Ensimmäisessä kökässä oli peräti 15 innokasta kökkäläistä ympäri Soinia; ilahduttavaa oli myös se, että kirkonkyläläiset, etenkin museomäkeläiset olivat ottaneet asian omakseen. Illan aikana purettiin vanha aita pois ja risuja ja oksia raivattiin moottorisahan avulla tehden tilaa uudelle aidalle, opeteltiin aidaksien halkomista kirveellä, vitsaksien halkomista käsin ja aidan rakentamista.

Vajaan viiden tunnin aikana kökkäväki sai aikaan ensimmäisellä kerralla noin 20 metriä valmista pistoaitaa.

Heti saman viikon torstaina oli seuraava aitakökkä, johon osallistui vieläkin enemmän, eli 18 henkilöä, joista kuusi oli ensikertalaisia. Aidan rakentaminen kiinnosti ohikulkijoitakin ja moni pysähtyi rupattelemaan ja ihailemaan hienoa aitaa.

Olipa opissa muutama pikkupoikakin osallistuen aidasten halkomiseen. Aitaa saatiin valmiiksi tällä kertaa jo joutuisammin ja päästiin tavoitteeseen eli Ähtärintien puoleinen aita valmistui kokonaan.

Kökkäväen pyynnöstä ja koska aidaksia oli vielä melko paljon jäljellä, päädyttiin järjestämään vielä syyskuun puolella yksi kökkä, jossa tehtäisiin myös loppuosa aitaa uusiksi.

Kivijärven Reijon tekemiset ovat näyttäviä ja erityisen nopeita! Keskiviikkona 27.8. Kivijärvi oli laittanut Soinista päivää Facebook-ryhmään viestiä: ”Kävin viemässä museolle lisää kivenmurikoita. Keräsin ja hiillostin myös pystyseipäitä loppua aidantekoa varten. Haen tuoreet vitsakset aamulla. Huomenna illalla voitais taas jatkaa aitaprojektia klo 17 alkaen.” Niinpä sitten tietoa levittämään tuleville kökkäläisille ja kökkäeväitä hankkimaan!

Lyhyestä varoitusajasta huolimatta museolla oli torstai-iltana yli kymmenen aidantekijää, joista kaksi taas ensikertalaisia. Aita saatiin viittä vaille valmiiksi, mutta pystyseipäät ja vitsakset loppuivat kesken.

Vauhti kiihtyi loppua kohden. Viimeiseen kökkään ei ehtinyt kukaan enää mukaan, kun Kivijärvi oli laittanut perjantai-iltana kello 18.54 viestiä Soinista päivää ryhmään: ” Tarkoitus vielä tänä iltana mennä tekemään aita loppuun, saa tulla apuun joka haluaa, mutta yksinkin pärjään.” Kello 21.09 oli samaisessa ryhmässä Kivijärven viesti: ”Aita valmis! Nyt ei lampaat karkaa! Juuri sopivasti sain valmiiks ennen pimeää. Vitsakset olin laskenut ihan oikein, ei yhtään jäänyt ylimääräistä.”

Aivan huikeaa toimintaa Kivijärveltä ja koko kökkäväeltä! Aitaa rakentui näiden neljän illan aikana yhteensä satakunta metriä. Ilmapiiri kökissä oli huumorilla höystettyä ja yhteen hiileen puhaltamista – yhteisöllisyyttä parhaimmillaan.

Kaikki saivat osakseen juuri hänelle sopivia töitä ja uudet tekijät otettiin avosylin mukaan. Soini-seura ja soinilaiset saivat museolle hienon uuden aidan, jota kaikki halukkaat pääsivät rakentamaan yhdessä.

Yhdessä retkellä

Tehhää yhessä -hanke järjesti elokuun lopussa tutustumismatkan Teuvaan, Närpiöön ja Kurikkaan. Teuvassa tutustuttiin yli 100-vuotiaan urheiluseuran Teuvan Rivakan toimintaan. Seuran toiminnassa on paljon samoja piirteitä kuin soinilaisen Soinin Sisun toiminnassa.

Seuran puheenjohtaja Kaarle Luhtala kertoi, että seura on jaettu erillisiin jaostoihin, jotka toimivat melko itsenäisesti. Eri jaosten jäsenet toimivat talkooväkenä tilaisuuksissa ja näin saavat sitten rahaa sitäkin kautta oman jaoksensa toimintaan.

Seuraava vierailukohde oli Närpiössä sijaitseva Norrnäsin kylä. Norrnäs on valittu Pohjanmaan vuoden 2024 kyläksi. Norrnäsistä retkiseurue jatkoi matkaa kauniin maalaismaiseman halki Närvijoelle, joka on pieni kylä Kurikan kaupungissa, entisen Jurvan kunnan alueella.

Täältä matka jatkui tansseihin Komiat tanssiorkesterin tahtiin. Tanssien jälkeen bussi vei retkiseurueen majoitukseen Kurikka hotelliin, jossa tarjoiltiin aamulla maukas aamiainen ja sen jälkeen suunta kohti takaisin Soinia.

Retki oli antoisa ja Soinin yhdistystoimijat saivat vierailukohteista hyviä vertailuesimerkkejä omaa toimintaansa ajatellen. Toisiinsa paremmin tutustuminen matkan aikana antaa myös hyvän pohjan yhdistysten yhteistyölle tulevaisuudessa.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät