Kartingin Pohjanmaan alueen mestaruuskilpailut ja Pohjanmaa Cupin viimeiset osakilpailut käytiin Power Parkin Mika Salo Circuitilla Alahärmässä.
Alajärveläinen Peetu Matintupa ajoi Raket 95 -luokan voittoon ja aluemestaruuteen. Raket 95 -luokkaan oli mukaan ilmoittautunut 15 kuljettajaa.
Matintupa oli koko päivän erittäin hyvässä vauhdissa ja sateisessa kelissä ajettuun kilpailun päätöslähtöön hän sai toisen lähtöruudun. Peetu ampaisi heti lähdöstä kärkeen ja onnistui pitämään paikan koko 12 kierroksen kilpailun ajan.
Kauden aikana Suomen Flying Finn Juniori Cup -sarjassa ajettiin 10-osakilpailua, joissa Peetu myös kilpaili mallikkaasti, sijoittuen loppupisteissä kahdeksannelle sijalle. Mukaan sarjaan osallistui kaikkiaan 32 kuljettajaa.
Matintupa ajoi myös kaikki kuusi Pohjanmaa Cup -osakilpailua ja pokkasi sarjan hopeaa.
Ilman yhteistyökumppaneita ei harrastaminen ja menestyminen autourheilussa ole mahdollista, joten Peetu haluaakin esittää suuret kiitokset kaudesta omille pääyhteistyökumppaneilleen: Saltex Oy, JAPO, Cars Perho Oy, Järviseudun Sähköasennus Oy, Härmän Liikenne Oy sekä lukuisille muille henkilöille ja yrityksille, jotka ovat olleet kauden aikana mukana vauhdissa.