4.2 C
Alajärvi
keskiviikko 01.10.2025

Soiniin uusi vanhempainyhdistys – yhteisvoimin lasten ja nuorten hyvinvoinnin puolesta

Soinissa puhalletaan nyt yhteen hiileen lasten ja nuorten hyväksi. Paikkakunnalle on perustettu uusi, varhaiskasvatuksen ja peruskoulun yhteinen Soinin vanhempainyhdistys ry.

Sen tavoitteena on vahvistaa kodin, päiväkodin ja koulun välistä yhteistyötä sekä lisätä yhteisöllisyyttä sekä edistää lasten ja nuorten hyvinvointia kunnassa.

MAINOS

Yhdistyksen puheenjohtaja Suvi Vuorenmaa kertoo, että ajatus syntyi käytännön tarpeesta.

– Toive ksylitolpastilleista jokaisen päiväkotiaterian jälkeen nosti esiin sen, ettei vanhemmilla ollut tasa-arvoista väylää vastata tällaisiin lasten hyvinvointia lisääviin toiveisiin, jotka eivät kuulu kunnan vastuulle.

Yhdistyksen tavoitteena onkin tarjota kaikille vanhemmille kanava vaikuttaa ja tuoda perheiden ääntä kuuluviin.

Ensimmäinen tempaus: myyjäiset 3.10.

Yhdistys järjestää toimintansa alkajaisiksi myyjäiset perjantaina 3.10. kello 10–12 Liikekeskuksen pihassa.

Tarjolla on leivonnaisia ja arpoja, joiden palkintoina on lahjakortteja paikallisiin yrityksiin. Tuotto menee suoraan yhdistyksen toiminnan ja varainhankinnan tukemiseen.

– Tule tukemaan yhdistyksen arvokasta työtä, Vuorenmaa toivoo.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät