Lapuan hiippakunnan piispa Matti Salomäki saapui tänään Lehtimäen kirkkoon yhdessä piispatar Tiina Salomäen kanssa. Yhteiseen juhlaan tuli koolle suuri joukko seurakuntalaisia.
Messua toteuttamassa oli seurakunnan työntekijöitä ja seurakuntalaisia. Piispa Salomäki saarnasi, Alajärven seurakunnan kirkkoherra Ilkka Lehto toimi liturgina, kanttorit Eeva-Liisa Kolonen, Ismo Pitkänen ja Satu Pohjonen sekä seurakuntamestari Ari-Pekka Peltokangas palvelivat musiikissa, Esa Ala-Mattila toimi ristinkantajana, Hanna koivulampi ja Tapani Puskala toimivat Kynttilänkantajana, tekstinlukijana palveli Aune Kuoppa-Aho ja esirukouksessa pastori Mari Pulkkinen.
Ehtoollisella avusti Mikko Elenius, Mari Heijari, Jenny Kärki sekä Marketta Veikkola. Juhlamessussa oli myös tavallista enemmän suntioita, kun Lehtimäen suntion Mirja Hautamäen lisäksi seurakuntamestarin tehtävissä palvelivat myös Veli-Matti Keisanen sekä Lappajärven alueen seurakuntamestari Tuomas Niemi.
Piispa Matti Salomäki muistutti saarnassaan, että saamme katsoa tänä päivänä samoja tähtiä, kuin Abram aikoinaan, kun Jumala antoi hänelle lupauksen suuresta jälkeläisten määrästä.
Abram uskoi Herran lupaukseen ja Herra katsoi hänet vanhurskaaksi.
Salomäen mukaan meidän aikanamme korostuu usein ja korostetaan yksilölliset arvot ja itse kunkin oma usko.
– Voimme tämän kertomuksen äärellä kuitenkin tarkastella myös uskoa yhteisöllisenä ja yhteisenä asiana. Salomäki toteaa

Sunnuntain Raamatun tekstissä neljä miestä kantoi halvaantuneen Jeesuksen luokse. Jeesus julistaa tekstissä halvaantuneelle synnit anteeksi ja Jeesusta kuulemaan tulleiden yllätykseksi parantaa halvaantuneen.
Messussa juhlittiin myös 225-vuotiasta Lehtimäen kirkkoa. Salomäen mukaan Lehtimäen kirkon esitellään kuuluvan maamme kauniimpien ja rakennustaiteellisesti arvokkaimpien puukirkkojen joukkoon.
Kirkon keskeisimmät osat on rakennettu jo 1800 vaikkakin osin rakentaminen jatkui paljon sen jälkeenkin. Kirkon vihkiäisiä vietettiin vasta 1848.

Salomäki nauratti sanankuulijoita toteamalla, että tämä kirkko on sijoitettu hyvin näkyvälle ja korkealle paikalle 215 metriä korkealle mäelle. – Tuolla Lapualla 132 metriä korkeaa Simpsiötä kutsutaan vuoreksi. Täällä tämä kaksi kertaa korkeampi kohouma on mäki.
Messun jälkeen piispa Matti Salomäki vihki käyttöön Lehtimäen uuden hautausmaalaajennuksen.
Vihkimisen jälkeen seurakuntaväki siirtyi Lehtimäen nuorisoseurantalolle, jossa oli tarjolla keittolounas sekä kakkukahvit.
Lionsklubi vastasi liikenteenohjauksesta. Juhlassa esiintyi myös Lehtimäen kirkkokuoro sekä Lehtimäen mieslaulajat.
Juhlan lopuksi kirkkoherra Ilkka Lehto kiitti juhlassa palvelleita. Juhla oli järjestetty paljolti talkoovoimin.
Panu Malkasilta




