Joulunpyhät toivat Pohjanmaan poliisille tavanomaisia hälytys- ja valvontatehtäviä. Vakavimmat tapaukset liittyivät henkeen ja terveyteen kohdistuviin rikoksiin.
Jouluaatto
Jouluaatto sujui pääosin rauhallisesti. Päivävuorossa poliisia työllistivät tavanomaiset hälytystehtävät.
Päivän merkittävin tapaus oli epäilty heitteillepano, jossa omaishoitajana toimineen henkilön epäillään laiminlyöneen iäkkään läheisensä hoitoa ja huolenpitoa niin, että tämä joutui sairaalahoitoon.
Jouluaattona poliisi keskeytti myös henkeen ja terveyteen kohdistuneen tilanteen, kun asunnosta löytyi itsetuhoisesti käyttäytynyt henkilö, joka oli nauttinut rauhoittavia lääkkeitä niin runsaasti ettei reagoinut ärsykkeisiin. Poliisi hälytti paikalle ensihoidon, ja henkilö toimitettiin hoitoon.
Yövuorossa poliisin tietoon tuli kaksi epäiltyä törkeää pahoinpitelyä, joissa epäilty tekijä löi tai yritti lyödä asianomistajaa teräaseella. Molempien tapausten epäillyt tavoitettiin ja otettiin kiinni.
Poliisi tutkii lisäksi Korsnäsissä yksityisasunnossa tapahtunutta tapon yritystä. Kyse on lähisuhdeväkivallasta. Uhrille ei aiheutunut vakavia vammoja. Epäilty tekijä otettiin kiinni ja on pidätetty.
Joulupäivä
Seinäjoen Tanelinrannan alueelta tuli ilmoitus kahdesta sudesta lähellä asutusta. Poliisi partioi alueella, mutta susista ei tehty havaintoja. Eläimet eivät olleet lähestyneet ihmisiä, eikä tilanne edellyttänyt tässä vaiheessa poliisitoimia.
Kokkolassa poliisipartio pysäytti henkilöauton, jonka kuljettaja antoi positiivisen huumausaineen pikatestin (kokaiini).
Joulupäivän ja tapaninpäivän välinen yö
Yö oli hälytystehtävien osalta kohtuullisen kiireinen, ja ihmisiä oli liikkeellä odotettua enemmän. Poliisi puuttui häiriökäyttäytymiseen ja riitoihin sekä muutamiin pahoinpitelyihin.
- Poliisilain perusteella säilöön toimitettiin 13 henkilöä (päihtymys/käyttäytyminen).
- Rikosperusteisesti otettiin kiinni 4 henkilöä.
- Kotihälytystehtäviä oli 15, joista suuri osa liittyi häiritsevään tai kovaääniseen meteliin.
Pietarsaaressa poliisin tietoon tuli asunnossa tapahtunut puukotus. Uhrille ei aiheutunut vakavia vammoja. Epäilty tekijä saatiin kiinni tapahtumapaikalta, ja asiaa tutkitaan tapon yrityksenä.
Tapaninpäivä
Tapaninpäivä sujui poliisin näkökulmasta pääosin rauhallisesti. Tehtäviin kuului muun muassa kauppaliikkeissä tapahtuneita näpistyksiä sekä liikennevalvontaan liittyviä tehtäviä.
Tapaninpäivän yövuoro
Yövuoro oli poikkeuksellisen rauhallinen. Poliisia työllisti kuitenkin Vetelissä kadonneeksi ilmoitettu nainen. Ilmoitus tuli noin klo 21.30 ja henkilö löytyi noin klo 3.30. Etsintään osallistui poliisipartioita koko Pohjanmaan poliisilaitoksen alueelta sekä VAPEPA:n auttajia.
Lisäksi tutkittavaksi tuli epäiltyjä törkeitä rattijuopumuksia Seinäjoella ja Kuortaneella.
Muutamia tilastoja joulun pyhiltä
- Pahoinpitelyt: 12 kpl
- Rattijuopumukset: 13 kpl (joista törkeitä 4 kpl)
- Säilössä poliisilain perusteella: 27 henkilöä
- Rikosperusteisesti kiinniotetut: 18 henkilöä


