Peruskoulun yhdeksäsluokkalaisilla on edessään yksi nuoruuden tärkeimmistä päätöksistä: mihin jatkaa peruskoulun jälkeen?
Viime viikolla Järviseudun Ammatti-instituutti Jami tarjosi päätöksenteon tueksi konkreettista apua, kun avoimien ovien päivää vietettiin Alajärven, Kurejoen, Vimpelin, Lappajärven ja Alavuden toimipisteissä.
Avoimien ovien päivänä Jamin opintolinjoihin pääsi tutustumaan joko yksin tai yhdessä kaverin tai huoltajan kanssa ja samalla tarjottiin mahdollisuus kysyä mieltä askarruttavia kysymyksiä suoraan opettajilta ja opiskelijoilta.
Alajärven toimipisteellä yksi kiinnostava uudempi koulutusvaihtoehto on matkailun asiakaspalvelijan perustutkinto. Tutkintovastaava Jenni Hyyppä kertoo, että koulutus on lähtenyt liikkeelle vauhdikkaasti.
– Tällä hetkellä meillä opiskelevat jatkajat ja viime syksynä aloittaneet ryhmät, ja molemmat ovat täynnä. Opintojen kesto on keskimäärin 2,5–3 vuotta, mutta nyt näyttää siltä, että ensimmäiset opiskelijat valmistuvat jo ensi keväänä, Hyyppä kertoo.
Matkailualan koulutus vastaa alueen tarpeisiin
Matkailualan koulutuksen käynnistymiselle alueella on ollut useita syitä. Tärkeimpänä niistä on halu kehittää Järviseutua entistä vetovoimaisemmaksi matkailukohteeksi. Myös alueen Geopark-status on lisännyt kiinnostusta ja avannut uusia mahdollisuuksia.
– Kun matkailijoita halutaan lisää, tarvitaan myös osaavia tekijöitä. Siksi koulutuksen sisältö on rakennettu vastaamaan nimenomaan alueen tarpeita, Hyyppä sanoo.
Opintojen painopisteitä ovat muun muassa opaspalvelut, markkinointiviestintä ja matkailupalvelujen tuotteistaminen. Sisältöjä on suunniteltu tiiviissä yhteistyössä alueen matkailuyrittäjien kanssa.
– Näille osa-alueille nähtiin selkeästi suurin tarve, Hyyppä toteaa.
Koulutus on osoittautunut opiskelijoiden keskuudessa suosituksi, ja samaa toivotaan myös syksyllä alkavalta ryhmältä, johon on tarjolla 20 aloituspaikkaa. Opiskelijajoukko on monipuolinen: mukana on sekä paikallisia nuoria että kansainvälisiä opiskelijoita.
– Matkailualasta kiinnostuneet ovat yleensä sosiaalisia ja juttelevia, joten ryhmät ovat olleet todella hyviä. Kansainväliset opiskelijat tuovat meille myös uutta näkökulmaa siihen, mikä Järviseudulla on erityistä ja kiinnostavaa. He ovat esimerkiksi käyneet järven jäällä ihmettelemässä – asiat, jotka meille ovat arkipäivää, voivat olla kansainvälisille matkailijoille elämyksiä, Hyyppä hymyilee.
Käytännönläheiset opinnot ja hyvät jatkomahdollisuudet
Opiskelu Jamilla on vahvasti käytännönläheistä. Opintoihin sisältyy harjoittelujaksoja eri yrityksissä, ja harjoittelupaikkoja on löytynyt hyvin myös omalta alueelta. Osa opiskelijoista on hakeutunut harjoitteluun Lappiin saadakseen kokemusta matkailualan toisesta ääripäästä.
Lisäksi koululla vierailee säännöllisesti yritysten edustajia, ja opiskelijat käyvät tutustumassa alan toimijoihin paikan päällä. Viimeksi opiskelijat osallistuivat Matkamessuille, mikä oli monelle silmiä avaava kokemus.
Matkailun asiakaspalvelijan koulutus tarjoaa myös hyvät jatkomahdollisuudet. Valmistuneet voivat työllistyä monenlaisiin tehtäviin, ja monella on haaveissa myös oman yrityksen perustaminen. Yrittäjyys onkin vahvasti mukana opinnoissa.
– Tämä on hyvä vaihtoehto lukiolle. Opinnoissa opitaan paljon myös elämänhallintaan liittyviä taitoja, ja matkailualalla on paljon samaa kuin merkonomiopinnoissa – bisneksen perusteet on osattava, Hyyppä kertoo.
Koulutus antaa myös vahvan pohjan jatko-opintoihin ammattikorkeakoulussa, vaikka matkailuala ei lopulta tuntuisikaan omalta jutulta. Kielitaitoa alalla tarvitaan, mutta opintoihin ei vaadita huippuarvosanoja.
– Englanti on tärkein kieli, ja kaikkein tärkeintä on rohkeus käyttää sitä. Täydellistä ei tarvitse olla, Hyyppä rohkaisee.
Matkailuala on tulevaisuuden ala – ihmisten halu matkustaa ja kokea uusia asioita ei ole katoamassa mihinkään. Avoimien ovien päivä antoi monelle nuorelle mahdollisuuden nähdä, millainen polku voisi alkaa juuri Järviseudulta.
Tuula Jokiaho



