Lappajärven kunnanjohtaja Sami Alasara on jättänyt tehtävänsä. Facebookissa tänään 5.2. tekemänsä julkaisun perusteella hän kertoo tulleensa siihen pisteeseen elämässään, jossa hänen aikansa Lappajärven kunnanjohtajana on tullut päätökseen.
Alasara toteaa kirjoituksessaan, että tänä syksynä olisi tullut täyteen seitsemän vuotta tehtävässä – vuosia, jotka ovat olleet raskaita, mutta samalla äärettömän antoisia. Vuosia, joihin mahtuu enemmän kuin hän osaa sanoiksi pukea.
– Kun vuonna 2019 saavuin tänne Etelä-Suomesta “tupsahtaen”, en voinut tietää, kuinka syvästi tämä paikka ja sen ihmiset tulisivat koskettamaan minua. Tulin työhön, mutta löysin paljon enemmän: aitoa välittämistä, suoraa puhetta, vahvaa tahtoa, huumoria, periksiantamattomuutta – ja ennen kaikkea ihmisiä, joilla on sydän paikallaan, Alasara kirjoittaa.
– Jotain minusta tulee aina jäämään tänne. Sydämeeni Lappajärvi ja koko Etelä-Pohjanmaa ovat jo pysyvästi piirtyneet. Ehkä se on kohtaloakin – olenhan äitini puolelta vahvasti tätä lakeuden roudasta tehtyä maata.
– Minulle on ollut kunnia tehdä työtä tämän kunnan eteen. Olen elinvoiman edistäjä ja puolestapuhuja, ja uskon yhä vahvemmin, että elinvoima on tulevaisuuden kuntien olemassaolon ehto. Siksi sitä työtä pitää jatkaa – ja sitä on pakko jatkaa.
– Olen yrittänyt tuoda tähän tehtävään kaiken itsestäni: energian, taistelutahdon, sovittelevuuden, periksiantamattomuuden ja uskon siihen, että vaikeissakin hetkissä on löydettävissä aina mahdollisuus.
– Olen ottanut itsestäni kaiken irti – ja jos rehellinen olen, välillä vielä vähän enemmänkin.
Kunnanjohtajan työ on Alasaran mukaan kuitenkin usein yksinäisen miehen työtä. Se on vastuuta, joka ei aina näy ulospäin. Se on päätöksiä, joissa ei aina ole hyviä vaihtoehtoja, vaan on valittava kahdesta pahasta, usein monestakin. Se on myös hetkiä, jolloin joutuu seisomaan yksin keskellä ristivetoa, ja kantamaan vastuun siitä, että kunta kantaa kuntalaisensa, suunta säilyy ja päämäärä pysyy kirkkaana.
– Siksi haluan sanoa tämän ääneen: jos olen joskus joutunut tuottamaan jollekin pahaa mieltä, pyydän sitä vilpittömästi anteeksi.
– Olen tehnyt päätöksiä ja toiminut roolissa, jossa kaikkia ei voi miellyttää – mutta olen yrittänyt tehdä parhaani, aina kunnan etua ja tulevaisuutta ajatellen, inhimillisyyttä ja ihmisyyttä vaalien.
– Samalla haluan kiittää teitä jokaista. Kiittää siitä, että sain tehdä työtä yhdessä teidän kanssanne. Kiittää siitä luottamuksesta, jonka olen saanut. Kiittää kohtaamisista, sanoista, katseista ja pienistä hetkistä, jotka ovat jääneet mieleeni ja kulkevat mukanani loppuelämän.
Alasara kirjoittaa, että päätös ei syntynyt hetkessä, eikä kevyin perustein. Se syntyi hiljalleen vuosien aikana.Yksi suurimmista kuormista on ollut välimatka. Useista yrityksistä huolimatta mahdollisuutta muuttaa alueelle ei löytynyt, ja niinpä hänen arjestaan tuli vuosiksi säännöllistä edestakaista ajamista – viikosta toiseen lähes tuhat kilometriä Etelä-Suomen ja Lappajärven välillä.
Se on vienyt voimia ja aikaa. Ja se on väistämättä vienyt pois siitä, mikä elämässä lopulta on tärkeintä, eli perheestä, lapsista ja isänä olemisesta.
– Oma jaksaminen, velvollisuus isänä ja tunne siitä, ettei voi antaa tarpeeksi – eivät voi jatkua ikuisesti. En halua, että elämäni tärkeimmät vuodet valuvat ohi niin, että muistan vain työn, Alasara kirjoittaa.
– En halua enää selittää lapsilleni, miksi taas lähden. En halua enää olla ihminen, joka yrittää olla kaikkialla, mutta pelkää samalla, ettei ole tarpeeksi läsnä siellä missä pitäisi.
Alasara toteaa kirjoituksessaan jättävänsä taakseen hyvän ja rakkaan kunnan. Sellaisen, josta seuraavan kipparin on hyvä jatkaa. – Jätän jälkeeni osaavia ihmisiä, vahvaa tekemistä, rohkeutta ja tahtoa. Tiedän, että Lappajärvellä on tulevaisuus – koska täällä on ihmisiä, jotka eivät luovuta.
Tuula Jokiaho
