Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluehallitus päätti kokouksessaan, että hyvinvointialue tekee oikaisuvaatimuksen valtiovarainministeriön 18.12. tekemään vuoden 2026 rahoituspäätökseen.
Rahoituspäätös määrittää, miten paljon hyvinvointialue saa kunakin vuonna valtiolta rahoitusta palvelujen järjestämiseen.
Sosiaali- ja terveydenhuollon perusteella määräytyy rahoituksesta yli 97 prosenttia, josta edelleen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutarve muodostaa lähes 80 prosenttia.
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue katsoo, että väestön palvelutarpeita arvioitaessa hyvinvointialueita tulee kohdella yhdenvertaisesti eikä laskentaperusteissa saa olla virheitä. Näin ollen hyvinvointialue vaatii rahoituspäätöksen korjaamista.
Aluehallitus käsitteli kuntien kanssa käytäviä vuokraneuvotteluja ja päätti, että vuokrasopimukset sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa käytettävistä tiloista tehdään aluehallituksen aiemman päätöksen mukaisesti neljän prosentin pääomavuokralla.
Sopimukset tehdään niiden kuntien kanssa, joiden kanssa asiasta päästään neuvottelutulokseen. Kaikkien kuntien osalta neuvotteluissa ei tähän mennessä ole päästy yhteisymmärrykseen. Lisäksi aluehallitus päätti, että vuokrasopimukset voidaan tehdä pitkäaikaisiksi, enintään viideksi vuodeksi, mikäli tietyt kriteerit täyttyvät.
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella on tiloja hyvinvointialueiden keskiarvoon verrattuna 26 prosenttia enemmän. Vuokrakustannukset asukasmäärään suhteutettuna ovat selkeästi Suomen korkeimmat.
– Aluehallituksessa oli yksiselitteinen näkemys siitä, että mikäli vuokrasopimuksia ei näillä ehdoilla saada, hyvinvointialue lähtee hakemaan muita tilaratkaisuja. Tämä voi ja saa vaikuttaa myös palveluverkkoon, hyvinvointialuejohtaja Tero Järvinen toteaa.
Ensihoidon kenttäjohtajan viran kelpoisuusehtojen käsittelyn yhteydessä aluehallitus äänesti. Vastaesityksenä oli, että kelpoisuusehtoja ei muutettaisi. Äänin 11–2 hyväksytyksi tuli kuitenkin pohjaesitys.


