JAPO tarjoaa yrittäjille ennakoivaa IT:tä ja mielenrauhaa

Alajärven Puhelinosuuskunnan (JAPO) vuosi on käynnistynyt myönteisesti tytäryhtiö Japo Palvelut Oy:n fuusion myötä. Organisaatioiden yhdistyminen on selkeyttänyt toimintaa ja vahvistanut erityisesti ICT- ja ohjelmistoliiketoiminnan kehittämistä.

Alkuvuosi on näkynyt kasvuna niin ohjelmistoliiketoiminnassa kuin ICT-laitemyynnissä. Yritysasiakkaiden kysyntä tietoturva-, työasema- ja palvelinratkaisuille on jatkunut vahvana. Samalla henkilöstö on koottu saman katon alle JAPOn toimitiloihin Kauppakadulle, mikä on parantanut eri tiimien välistä yhteistyötä.

MAINOS

– Kun verkko-, ICT- ja ohjelmistopuolen asiantuntijat työskentelevät samassa paikassa, pystymme palvelemaan asiakkaita entistä nopeammin ja kehittämään palveluita yhdessä, kertoo toimitusjohtaja Toni Harjula.

JAPO jatkaa myös omien ohjelmistotuotteidensa kehittämistä teleoperaattoreille sekä teollisuuden ja maatalouden käyttöön.

Valokuidusta ohjelmistoihin – kokonaisvaltaista osaamista

JAPOn pääliiketoiminta on edelleen valokuituyhteyksissä. Verkkoa rakennetaan tänä vuonna lisää Alajärven kyliin, ja Kauhavan suunnalle on uusia suunnitelmia. Valokuituverkko laajenee edelleen, ja tällä hetkellä yhteys on mahdollista saada jo noin 15 000 talouteen.

Valokuidun rinnalla yrityksille tarjotaan laajasti IT- ja ohjelmistopalveluita. Ohjelmistopalveluiden markkina-alue ulottuu koko Suomeen sekä myös ulkomaille, kuten Viroon, sillä ohjelmistoilla ei ole maantieteellisiä rajoja. Ratkaisuja toteutetaan erityisesti tuotannollisille yrityksille, aina yksittäisistä ohjelmiston osista kokonaisiin järjestelmiin ja integraatioihin.

– IT-tuki- ja ylläpitopalvelut taas on suunnattu lähinnä oman toimialueen yrityksille, koska haluamme toimia kokonaisvaltaisena kumppanina yrityksille, kertoo myyntijohtaja Joel Viita-aho.

Palvelut voivat alkaa aivan perustasolta, kuten lisenssi-, laitteisto- sekä tarvikehankinnoista, ja laajentua tarvittaessa koko IT-ympäristön hallintaan. JAPO voi huolehtia joko kokonaisuuksista tai yksittäisistä osista asiakkaan tarpeen mukaan. Oma huoltohenkilöstö mahdollistaa nopean reagoinnin, ja tavoitteena on, että asiakas on noin tunnin etäisyydellä.

– Ongelmatilanteet pyritään hoitamaan mahdollisimman nopeasti, viestintä- ja markkinointikoordinaattori Maria Yli-Sikkilä kertoo.

IT kumppanina – katse ennakointiin

Monissa yrityksissä IT-asiat nousevat esiin vasta, kun jokin lakkaa toimimasta. JAPOn tavoitteena on muuttaa tätä ajattelutapaa ja siirtää painopiste ennakointiin.

Yrityksen IT-ympäristö nähdään kokonaisuutena, jossa laitteet, verkot, järjestelmät ja pilvipalvelut toimivat yhteen. Huomiota kiinnitetään muun muassa laitteiden ja lisenssien hallintaan, Microsoft 365 -ympäristöihin, tietoturvaan sekä siihen, miten henkilöstö toimii osana kokonaisuutta. Myös verkkoyhteydet ja yritysten käyttämät ohjelmistot ovat keskeisessä roolissa.

JAPOlla työskentelee noin 27 henkilöä, joista seitsemän muodostaa IT-ohjelmistotiimin. Pitkä kokemus näkyy laajana osaamisena ja kyvykkyytenä palvella hyvin erilaisia yrityksiä.

– Pystymme olemaan avuksi myös pienille yrityksille. Esimerkiksi Excelin automaatioita on toteutettu myös pieniin yrityksiin, Viita-aho kertoo.

Aamukahveilla kohti huolettomampaa arkea

JAPO järjestää huhtikuussa kaksi ”JAPO Kumppanina” -aamukahvitilaisuutta, joissa käsitellään yritysten IT-arkea ja sitä, miten toimintavarmuutta ja kasvua voidaan tukea käytännössä. Aiemmin vastaavia tilaisuuksia on järjestetty tietoturva edellä, mutta nyt esiin nostetaan koko palveluvalikoima ja talon osaaminen.

Tilaisuudet järjestetään Alajärvellä tiistaina 21.4. kello 8–9.30 Nuorisoseuralla sekä Lapualla keskiviikkona 22.4. samaan aikaan Vanhan Paukun Kaffibaari Makasiinissa.

Tilaisuuksiin toivotaan mukaan kaikkia aiheesta kiinnostuneita – myös niitä yrittäjiä, joilla ei ole aikaa tai kiinnostusta paneutua IT-asioihin.

JAPOn viesti yrittäjille on selkeä: IT-asioiden ei tarvitse kuormittaa arkea.

– Me voimme tehdä asiat helpoiksi asiakkaan puolesta. IT-asiat saa ja voi ulkoistaa, ja se on järkevää aina vähintään sen verran, että varmistetaan yrityksen tietojen pysyvän tallessa, vaikka laite hajoaisi, Viita-aho sanoo.

Vaikka apua on saatavilla nopeasti ongelmatilanteissa, tärkeintä on silti niiden ennaltaehkäisy.

– Vaikka pystymme tarjoamaan ketterää ja nopeaa apua ongelmatilanteissa, niin silti ennakointi on aina parasta.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät