2.6 C
Alajärvi
tiistai 06.5.2025
MAINOS

Boreal Hanmoodo Alajärvelle kolme kultaa, kaksi hopeaa ja yksi pronssi sekä suomenmestaruus!

Boreal Hanmoodon suomenmestaruuskisat käytiin Alavudella. Boreal Hanmoodo Alajärveltä osallistui kisoihin tällä kertaa kolme kilpailijaa.

Suomenmestaruuksista kilpailtiin viidessä eri kilpailumuodossa, joista alajärveläiset osallistuivat yhteensä kolmeen: erikoispotkuihin, otteluun ja nunchaku-otteluun.

MAINOS

Ottelun poikien C-sarjassa Aleksei Lemetti otteli itsensä taidokkaasti kultamitalille. Kolos Szabó puolestaan osallistui ensimmäistä kertaa ylempään B-sarjaan, jossa potkujen, lyöntien, heittojen ja kaatojen lisäksi otteluun tulee mukaan paini ja erilaiset lukotukset.

Tiukka ottelu päättyi tasapisteisiin jatkoeränkin jälkeen, mutta voitto meni tällä kertaa alavutelaisen vastustajan eduksi tuomariäänin ja Szabólle tuloksena toinen sija.

Seuran toinen vetäjä Emmi Seppälä haki kisoista neljännen perättäisen suomenmestaruutensa täyskontaktiottelun A-sarjasta, joka on virallinen SM-kisasarja. Seppälä voitti ensimmäisen ottelunsa pistein 9-5, ja toinen ottelu päättyi ensimmäisessä erässä luovutusvoittoon suoralla käsivarsilukolla.

Nunchaku-ottelu oli ensimmäistä kertaa mukana lajin suomenmestaruuskisoissa. Poikien B-sarjassa Lemetti saavutti hopean alle 160cm -luokassa yhdellä voitolla ja yhdellä häviöllä. Szabo puolestaan voitti alle 155cm -luokan.

Vähäisestä aseharjoittelusta huolimatta muu ottelukokemus näkyi selvästi junioreiden tarkassa tekemisessä ja etäisyyden taidokkaassa hallinnassa. Seppälä sijoittuu A-sarjan pronssille yhdellä voitolla ja kahdella häviöllä alle 170cm -luokassa.

Onnistuneen kisapäivän tuloksena Boreal Hanmoodo Alajärvelle kolme kultaa, kaksi hopeaa ja yksi pronssi sekä yksi suomenmestaruus!

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät