10.9 C
Alajärvi
torstai 29.5.2025
MAINOS

Väinöntalo- Järviseudun museo täynnä iloisia tapahtumia ja kohtaamisia

Väinöntalo – Järviseudun museo on Evijärvellä sijaitseva, kotiseutuneuvos Väinö Tuomaalan kokoama museo, joka esittelee järviseutulaisen talonpojan elämää, sen arkea ja juhlaa, entisajan kädentaitoja, uskomuksia sekä pyynti- ja tapakulttuuria. Museoalueella on 19 rakennusta ja kokoelmissa lähes 20000 esinettä.

Väinöntalon museon avajaispäivä on 1.6. ja silloin yleisö pääsee tutustumaan museon talonpokaiselämästä kertoviin perusnäyttelyihin ilman sisäänpääsymaksua.

MAINOS

Avoimien kylien päivää vietetään 14.6. Luvassa on pihakirppistä, pieniä työpajoja, elävää musiikkia ja museon pihamaalla vieraita ilahduttavat suomenlammasuuhet Pipsa, Peppi ja Kukka. 

Juhannuspäivää 21.6. juhlistetaan avaamalla kesänäyttelyn, joka kertoo ajasta ennen älypuhelimia. Tämän vuoden kesänäyttely kantaa nimeä ”Sentraali-Santra” ja mitäpä olisi juhannus ilman elävää musiikkia. Sitä siis luvassa myös, eikä mikään estä laittamaan jalalla koreasti.

Lisäksi kesään mahtuu myös muita yleisötapahtumia kuten perinnelauluilta 26.6., Runon ja musiikin iltapäivä Eino Leinon päivänä, johon runonlausujat ja laulajat ovat tervetulleita, 27.7. pidetään perinteiset kesäseurat toivevirsineen, 5.8. saa tuulettaa kansallispukuja tai tulla niitä ihastelemaan, tarinailtaa vietetään 28.8 ja paikallismuseopäivänä 24.8. Väinöntalolle pääsee maksutta.

Järvilakeuden kansalaisopiston Kruunuhäät-hankkeen tiimoilta myös tulossa tapahtumaa kesän aikana. Kruunuhääperinteeseen yhdistyy eteläpohjalaisuudesta yhteisölliset siirtymäriitit, kansanmusiikki, kansantanssi, perinteiset kädentaidot ja ruokakulttuuri. 

Elokuu ja koulujen alku toivottaa tervetulleiksi koululaiset jo perinteeksi muodostuneille koululaispäiville. Lapsiryhmien vierailut Väinöntalon talonpoikaismuseolla siirtävät kulttuurihistoriallista perintöä ja ylläpitävät kotiseututuntemusta.

Vierailujen aikana lapset pääsevät työpajoissa tekemisen ja kokemisen kautta osaksi yhteistä kulttuuriperintöämme. Iloiset, puuhakkaat päivät järjestetään yhteistyökumppaneiden kanssa ja mukana on perinteisesti Evijärven 4H -yhdistys. 

Museon Muorin puoti palvelee koko kesän vanhan ajan makeisineen, limonadeineen ja lähialueilla käsityönä valmistettuine matkamuistoineen.

Samoin kahvio palvelee vieraita Alperin Pohjatuvassa, jossa voi kahvitella museomiljöössä, istahtaen vaikka morsiustuoliin.

Kauniina kesäpäivänä paikallisesti tuotettu jäätelö maistunee myös pihamaan penkillä, jossa voi samalla ihastella malkakattoisia aittoja. Lapsille ja lapsenmielisille avoinna myös leikkiaitta, josta löytyvät mm. puujalat kokeiltavaksi. 

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät