Alajärvellä on mahdollisuus joka toinen tiistai istahtaa kahvikupilliselle mukavassa seurassa ja saada tarvitessaan mukaansa myös kotiinviemistä.
Alajärven helluntaiseurakunnalla on ollut kevättalvesta lähtien Ovi auki -kahvila, jossa vapaaehtoiset keittelevät kahvit ja ovi on sananmukaisesti auki ihan kaikille. Kahvista voi halutessaan jättää vapaaehtoisen maksun, mutta se ei ole itsetarkoitus.
Seurakuntapastori Minna Pollari kertoo, että kahvilan idean sai aktiivisesti vapaaehtoisena siellä toimiva Mariaana Hankaniemi. – Meillä on avoin kahvila ja samalla jaamme eteenpäin meille lahjoitettua tavaraa, pääasiassa kuivaelintarvikkeita ja muuta uutta käyttötavaraa, vaikkapa saippuaa tai vessapaperia, Minna kertoo.
Poikkeuksena moniin ruokajakoihin, Ovi auki -kahvilasta ei jaeta kauppojen lahjoittamaa ylijäämäelintarviketta, vaan seurakuntalaisten ja muiden auttaa haluavien lahjoittamaa tavaraa.
– Moni on ottanut tavakseen, että kun jossain on hyviä tarjouksia, niitä ostetaan useampia ja tuodaan osa tänne meille eteenpäin annettavaksi, Minna kertoo.
Lahjoituskoreissa on joskus ollut myös itse kudottuja villasukkia ja pipoja!
Lahjoituksia voi tuoda paikalle kahvilan ollessa auki ja lahjoituksiaan ei tarvitse päästä tuomaan heti kymmeneksi, jolloin kahvila aukeaa, vaan niitä vastaanotetaan ja jaetaan eteenpäin koko avoinnaoloajan kello 13 saakka. Seuraava Ovi auki -kahvila on tiistaina 16.9.
Vapaaehtoiset vastaanottavat lahjoitukset ja niitä jaetaan laatikoihin, joista kustakin laatikosta hakija saa valita yhden. Näin taataan se, että kaikilla tarvitsevilla on mahdollisuus saada monen tyyppistä kotiinviemistä.
Minna toivoo, että yhä useampi ihminen, jolla olisi joskus mahdollisuus lahjoittaa jotain tarvitseville, poikkeaisi tuomaan lahjoituksensa ja juomaan vaikka kupillisen kahvia samalla. Avun tarvitsijoita Alajärvelläkin kyllä riittää.
Ovi Auki kahvilassa on jokaisella avoinnaolokerralla ollut keskimäärin noin 70 kahvittelijaa, joten yksin siellä ei tarvitse istuskella. Seuraa on myös vapaaehtoisista, jotka mielellään tulevat juttelemaan, jos joku juttuseuraa kaipaa. Paikalle voi tulla aivan vapaasti, toipa mukanaan sitten jotain tai ei, tai tarvitseeko poislähtiessään mukaansa jotain tai ei.
Onkin ollut ilahduttavaa, että paikalla käy hyvin eri-ikäistä väkeä, työmiehet poikkeavat paikalle kahville ja äidit tulevat lapsineen lasten sännätessä äidin kahvitellessa avoinna olevaan leikkihuoneeseen.
– Ovi auki -kahvila on yhteinen ponnistus, sillä vapaaehtoisia diakoniatyön tiimissä on noin kymmenen ja keittiöryhmä siihen päälle. Lisäksi meillä on lahjoittajat, joten tässä on mukana todella paljon ihmisiä, Minna sanoo ja on erityisen kiitollinen siitä, miten innokkaasti vapaaehtoiset ovat olleet tässä työssä mukana.
– Jos joku haluaa tulla vapaaehtoiseksi mukaan toimintaan, kaikki ovat tervetulleita!
Monta tapaa auttaa
Minna kertoo, että seurakunnan diakoniatyö ostaa lahjoitettavia tuotteita jakoon jonkin verran myös itse. Varoja tähän kerätään Adeliinassa olevan kirppispöydän avulla.
– Pöytämme numero Adeliinassa on 67 ja sinne voi kuka tahansa viedä myytävää. Eli jos haluat auttaa tätä kautta, voita hinnoitella tuotteesi ja merkitä sen numerolla 67 ja viedä Adeliinaan myyntipöydällemme!
Kirppispöytään lahjoittamien onkin yksi mainio keino auttaa, sillä monella meillä on nurkissamme hyviä tuotteita, joista olisi iloa vielä jollekulle toiselle, mutta ylimääräistä tavaraa ei ole niin paljon, että omaa kirppispöytää kannattaisi laittaa.
Lahjoittamalla myyntitavaran yhteiseen pottiin, sillä saadaan paljon hyvää aikaiseksi!
– Ostamme saaduilla varoilla yleensä kuivaelintarvikkeita tai muuta sellaista tarviketta, joille olemme nähneet olevan tarvetta. Näin saamme täydennettyä jaossa olevien tuotteiden määrää, sillä tarvitsijoita on paljon.