Koronavirus leviää tällä hetkellä koko Suomessa, ja sama tilanne näkyy myös Etelä-Pohjanmaalla.
Viime viikon aikana koronapositiivisten osuus alueella otetuista näytteistä oli 13 prosenttia. Nämä ovat laboratoriovarmennettuja tapauksia, jotka ovat jäävuoren huippu. Vain vointinsa takia hoitoon hakeutuvat testataan. Valtaosa ihmisistä sairastaa kotona ilman testaustarvetta.
Koronapositiivisia potilaita on jonkin verran vuodeosastoilla hoidossa, mutta tehohoidon tarvetta ei ole ollut. Sairaalahoitoon joutuneet ovat olleet iäkkäitä ja taudinkuva on sisältänyt kuumeilua, hengitystieoireita ja yleiskunnon laskua.
Myös influenssaepidemia on aktivoitumassa. Influenssa A -tapauksia todetaan lisääntyvässä määrin, ja influenssapositiivisten osuus näytteistä on noin neljä prosenttia. Influenssaepidemia näyttäisi siis alkavan keskimääräistä aikaisemmin. Lisäksi liikkeellä on runsaasti muita hengitystieinfektioita aiheuttavia viruksia, kuten adeno- ja rinoviruksia.
Oireiden perusteella ei voi varmuudella erottaa, mikä virus on kyseessä, sillä monet aiheuttavat samankaltaisia oireita. Siksi on tärkeää, että oireisena jäädään kotiin matalalla kynnyksellä ja vältetään kontakteja mahdollisuuksien mukaan. Hyvä käsihygienia ja rokotukset ovat edelleen tehokkaita keinoja suojautua.
Etelä-Pohjanmaalla influenssa- ja koronarokotteita on otettu paremmin kuin viime vuonna tähän aikaan. Rokotustoiminta alkoi viime vuotta aikaisemmin.
– Rokotteita ja rokotusaikoja on Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella edelleen hyvin saatavilla. Nyt on oikea aika ottaa rokote/rokotteet, jos et ole vielä niitä ottanut, kehottaa hyvinvointialueen tartuntataudeista vastaava lääkäri Elina Kärnä.
Suojan syntymiseen menee noin kaksi viikkoa rokotteen antamisesta. Influenssarokote ei suojaa ainoastaan influenssalta, vaan myös korvatulehduksilta, keuhkoputkentulehduksilta, keuhkokuumeilta sekä sydäninfarkteilta ja aivoverenkierron häiriöiltä.
Suurin osa rokotteen ottaneista välttyy influenssalta. Jos rokotettu saa influenssan, on tauti yleensä lievempi ja toipuminen nopeampaa.



