-9.4 C
Alajärvi
tiistai 23.12.2025
MAINOS

Eläkeliiton Tee Hyvää Jouluna -keräys toi iloa lähes 40 soinilaiseen kotiin

Eläkeliiton Soinin yhdistys järjesti jo viidettä kertaa Tee Hyvää Jouluna -keräyksen, jonka avulla kerättiin tänä vuonna ennätyksellinen potti auttamaan soinilaisten vähävaraisten lapsiperheiden ja ikäihmisten jouluvalmisteluja.

Keräyksestä on vuosien varrella muodostunut tärkeä ja odotettu perinne, jonka merkitys korostuu erityisesti taloudellisesti haastavina aikoina.

MAINOS

Keräyssumma oli tänä vuonna huikeat 2960 euroa, mikä on peräti tuplasti enemmän kuin edellisvuonna. Soinin Eläkeliiton puheenjohtaja Mikko Rasinmäki antaakin lämpimät kiitokset ennätystuloksesta paitsi yksityisille lahjoittajille, myös suurimman yksittäisen lahjoituksen tehneelle Kohiwoodille sekä toiselle merkittävälle lahjoittajalle, SPR:n Soinin yhdistykselle. Laaja osallistuminen kertoo paikkakuntalaisten vahvasta yhteisöllisyydestä ja halusta auttaa lähimmäisiä.

Kun lahjakortit luovutettiin sosiaalitoimen edustajille eteenpäin jaettavaksi, Rasinmäki totesi, että ajat ovat monille tiukat ja taloudellinen apu tulee saajilleen varmasti tarpeeseen.

Koko keräyssummalla hankittiin S-ryhmän lahjakortteja siten, että 100 euron lahjakortteja on 21 kappaletta, 50 euron lahjakortteja 15 kappaletta sekä yksi 60 euron lahjakortti. Lahjakortit mahdollistavat saajilleen itse tärkeiksi koettujen jouluostosten tekemisen.

– Koko keräyssumma käytettiin lyhentämättömänä lahjakorttien hankintaan. Pienet keräyskulut maksettiin eläkeyhdistyksen kassasta, muistuttaa yhdistyksen sihteeri Hannele Hannula.

Lahjakortit vastaanottivat aikuissosiaalityön sosiaaliohjaaja Jenni Leinonen sekä lapsiperheiden palvelujen sosiaaliohjaaja Elina Mäki. He lupasivat, että lahjakortit ehditään toimittaa saajilleen hyvissä ajoin ennen joulua. Vaikka lahjakortteja oli tänä vuonna huomattavasti enemmän kuin aiemmin, tarvetta avulle on runsaasti.

Mukana lahjakortteja luovuttamassa olivat myös suurten yksittäisten lahjoitusten edustajat, SPR Soinin osaston puheenjohtaja Voitto Vuorenmaa sekä Sirpa Välilehto Kohiwoodilta.

Lahjakorttien luovutustilaisuudessa sosiaalitoimi sai vastaanottaa myös toisen, lämminhenkisen lahjoituksen. Samurai Shopin yrittäjä Pauliina Peura lahjoitti kymmenen lasten pipoa edelleen jaettavaksi niitä tarvitseville.

Idea pipolahjoituksesta syntyi Samurai Shopin sosiaalisen median sivuilla, jossa Peura tarjosi asiakkailleen mahdollisuuden lahjoittaa pipo apua tarvitsevalle lapselle. Jokaista lahjoitettua pipoa kohden Peura lupasi lahjoittaa toisen itse. Lahjoitettuja pipoja kertyi neljä, mutta yrittäjä päätti pyöristää kokonaislahjoituksen kymmeneen pipoon.

Pieniltäkin tuntuvat teot voivat näin kasvaa merkittäväksi avuksi ja tuoda joulumieltä moniin koteihin.

Tuula Jokiaho



sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät