Alajärven kaupunginkirjaston ovet ovat avoinna omatoimikirjaston käyttäjille läpi joulun ja uuden vuoden pyhien.
Kirjastotoimenjohtaja Maria Kanervikkoaho kertoo, että ennen joulua kirjasto oli muutoin avoinna viimeisen kerran maanantaina, mutta omatoimikirjasto palvelee joka päivä kello 7-21 niin Alajärvellä kuin Lehtimäelläkin.
– Omatoimikirjasto on avoinna, sillä aikaisempien vuosien kävijätilastojen mukaan meillä on kirjastossa kävijöitä myös joulun ja uudenvuoden aikaan.
Joulukuu on kaiken kaikkiaan ollut kirjastolla hyvin tavanomainen joulukuu. Siihen kuuluu aina poikkeuksellisen suuri määrä palautettavia kirjoja, joita löytyy kätköistä joulusiivouksia tehtäessä.
Toki uusiakin kirjoja lainataan, kevyttä joululukemista ja varsin paljon myös erilaisia leivontakirjoja.
– Jos joku vaikuttaja jakaa jossain kirjassa olevaa reseptiä, niin se kirja lähtee hyllystä nopeasti lainaan, kertoo kirjastosihteeri Leena Rannanpää. – Myös erilaiset käsityökirjat ovat joulun alla ahkerasti lainassa, neulontaoppaat liikkuvat silloin hyvin. Tämä kertoo varmasti siitä, että monet lahjat pukin pussiin tehdään itse.
Arkeen palataan Loppiaisen jälkeen
Seuraavan kerran henkilökuntaa on Alajärven pääkirjastossa paikalla maanantaina ja tiistaina 29.-30.12. ja Lehtimäellä maanantaina kello 10-16. Uudenvuoden aatosta eteenpäin loppuviikolla henkilökuntaa ei ole paikalla, ennen kuin maanantaina 5.1. kello 10-16 ja sitten loppiaisen jälkeen 7.1. alkaen taas normaalisti.
Pääkirjaston aukioloaikoja muutettiin joulukuun alussa niin, että tiistai-illan pidemmästä aukiolosta luovuttiin. Syynä tähän oli se, että tiistai-illat ovat olleet hiljaisia ja kävijät ovat olleet lähinnä omatoimikirjaston asiakkaita.
Henkilökuntaa pääkirjastossa on nyt paikalla maanantaisin ja torstaisin kello 12-19 ja tiistaisin sekä keskiviikkoisin kello 10-16 ja perjantaisin kello 10-15.
Mitään isoja muutoksia kirjaston toimintaan ei näillä näkymin ole ensi vuodelle muutoinkaan luvassa. – Kirjastoauto ajaa reittiään taas tuttuun tapaan joulutauon jälkeen. Jos jossain kylällä on kiinnostusta kirjastoauton vierailulle, siitä kannattaa laittaa meille toivetta. Kirjastoauton reittejä mietitään aina sen mukaan, mistä toiveita on tullut, Kanervikkoaho lupaa.
Tämän vuoden aikana kirjaston toimintaan vakiintui lukukoirien vierailut, jotka ovat saaneet suuren suosion. – Lukukoiratoiminta jatkuu, sillä sekä kevään että syksyn ajat lukukoiran luokse ovat olleet lähes aina varattuina.
Myös kirjailijavierailuja on odotettavissa ja kanervikkoaho muistuttaa, että myös kirjaston näyttelytilat odottavat käyttäjiään!
– Näyttelytiloihin ei tällä hetkellä ole varauksia, joten nyt kaikilla on mahdollisuus hyvin matalalla kynnyksellä tuoda esille vaikkapa omia käsitöitään, taulujaan tai keräilyesineitään!
Näyttelytiloiksi on tarjolla niin lasivitriini kuin lukusalikin ja näyttelyjä tiloihin otetaan vastaan hyvin mielellään! – Jos sinulla on jotain mitä olisi kiva esitellä muillekin, niin ole yhteydessä, kanervikkoaho kannustaa ja kertoo, että näyttelyistä suosituimmiksi usein nousevat hieman yllättävätkin, erilaiset keräilyesineet tai askartelut.
Tuula Jokiaho


