Vimpelissä on kokoonnuttu jo 12 vuoden ajan lähetyksen käsityöpiirin merkeissä. Vuosien varrella ahkerat kädet ovat kutoneet lukemattomia sukkia, nuttuja ja lohtuhuiveja – pieniä, mutta merkityksellisiä asioita, jotka ovat lämmittäneet niin kehoa kuin mieltäkin.
Poikkeuksellista tässä käsityöpiirissä on se, että toimintaa on alusta asti pyöritetty täysin vapaaehtoisvoimin. Diakoni Johanna Rauhala kertoo, ettei hänen läsnäoloaan tarvita lainkaan: piiri kantaa itse itseään. Vetovastuussa on alusta alkaen ollut Kaija Hurmerinta.
Langoista liikkeelle
Ajatus lähetyksen käsityöpiiristä syntyi aikoinaan käytännön tarpeesta. Lankoja oli kertynyt suuria määriä, ja niille alettiin pohtia käyttöä. Mikä olisikaan parempi tapa hyödyntää langat kuin kutoa niistä sukkia? Tuohon aikaan Vimpelin seurakunnassa ei ollut muuta käsityöpiiriä, ja niinpä päätettiin perustaa nimenomaan lähetyksen käsityöpiiri.
Idea otettiin heti ilolla vastaan. Käsitöiden ystäviä on riittänyt mukaan koko toiminnan ajan – välillä enemmän, välillä vähemmän, mutta aina kuitenkin riittävästi.
– Nykyisin meitä on paikalla yleensä noin seitsemän. Pari vuotta sitten siirryimme viikoittaisista kokoontumisista joka toiseen tiistaihin kello 11–13, Hurmerinta kertoo.
Kun Vimpelissä oli vielä itsenäinen seurakunta, myyjäisissä myytyjen käsitöiden tuotto ohjattiin seurakunnan omien lähetystyöntekijöiden tukemiseen. Seurakuntien yhdistymisen jälkeen uudeksi kohteeksi valittiin Kisumun kehitysvammakoulu Keniassa.
Käsityöpiirissä tehdyt sukat eivät kuitenkaan päädy vain myyntiin. Niitä on lahjoitettu muun muassa Vimpelin hoivakoteihin, Aapiskujan koululle sekä Venäjälle vankilaan. Lisäksi piiri on osallistunut Afrikkaan suuntautuneeseen nuttukeräykseen, jossa sairaalassa synnyttäneille äideille annettiin vastasyntyneelle nuttu mukaan.
Toiminta on vuosien mittaan laajentunut monenlaiseen auttamiseen: on kudottu hypistelymuffeja, sukkia kastekoteihin ja lohtuhuiveja leskille. Diakoniatyölle tehdään tilkkupeittoja arpajaispalkinnoiksi sekä rukousneliöitä, joita diakoni voi antaa asiakkailleen kosketeltavaksi huolen, surun, kysymysten tai kiitollisuuden hetkellä – muistutukseksi siitä, ettei Jumala koskaan jätä yksin.
Yhdessäolo on tärkeintä
Mikä sitten vetää kutojat yhä uudelleen yhteisen pöydän ääreen, vaikka kutoa voisi aivan hyvin myös kotona?
– Tämä on ennen kaikkea sosiaalinen tapahtuma. Muiden näkeminen on tärkeää, osallistujat kertovat. Samalla he toivottavat uudet tulijat lämpimästi tervetulleiksi mukaan.
Piiriin voi tulla, vaikka ei haluaisi kutoa lainkaan. Paikalla voi tehdä omia käsitöitä tai tulla vain tapaamaan muita.
– Aika usein joku poikkeaa tänne muuten vain, ja se on aina mukavaa, naiset hymyilevät.
Tällä hetkellä käsityöpiirissä kudotaan pääasiassa villasukkia, sillä varastot hupenivat joulun myyjäisten ja lahjoitusten myötä. Erityisesti miesten sukkia kysytään paljon. Ilahduttavaa on myös huomata, että villasukkien käyttö on palannut nuortenkin suosioon.
Rakkaat, mutta rikkoutuneet villasukat voi tuoda piiriin myös parsittaviksi. Puhtaita sukkia otetaan mielellään vastaan, ja parsinnasta saatavat tuotot ohjataan lähetystyöhön. Taitavilta kutojilta saa myös neuvoja ja opastusta, jos sukankudonta on vielä uutta.
Lähetyksen käsityöpiiri kokoontuu joka toinen tiistai kello 11–13. Ajankohtaiset tiedot löytyvät kirkollisista ilmoituksista.
Tuula Jokiaho
