Mitä tapahtuu, kun valtavaan halliin levitetään patjoja, ripustetaan köysiä, pystytetään pomppulinna, rakennetaan hyppypaikkoja ja lisätään mukaan yksi hurja Meltdown?
Sitten päästetään ovista sisään lauma energiaa puhkuvia lapsia.
Siitä syntyy meteliä, naurua, hengästynyttä riemua – ja lopuksi kasa iloisesti uupuneita, nälkäisiä lapsia.
Juuri näin kävi Alajärvellä talvilomaviikolla, kun kaupungin liikunta- ja nuorisotoimi avasivat monitoimihallin ovet koko perheen liikuntapäivälle. Perinteeksi muodostunut tapahtuma todisti jälleen vetovoimansa: jo ensimmäisen tunnin aikana paikalle saapui noin sata lasta, eikä tulijoiden virta tyrehtynyt hetkeksikään.

Halliin oli rakennettu peräti 13 erilaista liikuntapistettä. Patjat, pehmusteet ja välineet löytyivät kaupungin omista varastoista, mutta pomppulinna ja yksi päivän vetonauloista, Meltdown, toivat lisämausteen menoon.
– Meltdown on ollut meillä joskus aiemminkin, mutta siitä on niin pitkä aika, etteivät nykyiset osallistujat olleet sitä vielä kokeneet, kertoo liikuntakoordinaattori Salla Hemminki.
Ja kokemisen arvoinen se olikin.
Meltdownissa testataan nopeutta, ketteryyttä ja reaktiokykyä. Pelaajat seisovat ilmatäytteisillä korokkeilla, kun kaksi pyörivää puomia lähestyy vuorotellen – toinen on hypättävä yli, toinen alitettava salamannopeasti. Peli keräsi ympärilleen taukoamatonta jonoa ja sai hien virtaamaan etenkin isommilla lapsilla.

Mutta vauhtia riitti muuallakin. Hypyt, keinut, köysikiipeily ja puolapuut houkuttelivat kokeilemaan, kisaamaan ja keksimään omia temppuja.
– Pyrimme rakentamaan tänne mahdollisimman monipuolisen kokonaisuuden eri-ikäisille. Suurin osa osallistujista on pieniä tai alakouluikäisiä, mutta haluamme tarjota tekemistä myös vanhemmille.
– Moni vanhempi innostui pelaamaan sulkapalloa tai pyöräyttämään kärrynpyörän, Hemminki kertoo hymyillen.

Yksi päivän tärkeimmistä periaatteista on vapaus. Vaikka turvallisuudesta huolehti useampi työntekijä, lapset saivat itse päättää, miten rasteilla liikutaan ja leikitään. Ohjeita annettiin vain turvallisuuden vuoksi – ei rajoittamaan luovuutta.
Ja se näkyi.
Harvoin näkee samassa tilassa niin monta punaposkista, nauravaa ja onnistumisen riemusta säteilevää lasta. Monitoimihalli ei ollut vain liikuntapaikka – se oli talviloman äänekkäin, hikisin ja iloisin kohtaamispaikka.
Tuula Jokiaho




