Kauneushoitola Päiväunessa Alajärvellä tapahtuu toukokuussa yrittäjän vaihdos, kun Tiia Viirumäki jää äitiyslomalle ja yrittäjäksi ryhtyy Roosa-Maria Turja.
Kyseessä on vuoden mittainen sopimus, joka tarjoaa molemmille paljon: Tiia saa pitää ensimmäisen, oikeasti työstä ja yritystoiminnasta vapaan äitiyslomansa, ja Roosa-Maria pääsee kokeilemaan yrittäjyyttä, joka on ollut hänen mielessään jo pitkään.
– Tämä on todella mahtava tilanne meille molemmille! Tiia sanoo.
Aiemmilla äitiyslomillaan Tiia on ollut yrittäjänä Soinissa yhdessä toisen yrittäjän kanssa. Siinä oli hänen mukaansa hyvät puolensa, sillä liikkeen ovia ei tarvinnut sulkea. Toisaalta omille asiakkaille ei myöskään ollut tekijää.
Nyt tilanne on toinen. Tiia aloittaa äitiyslomansa 1.5., ja Roosa-Maria aloittaa työnsä toukokuun puolivälissä, joten asiakkaille ei tule pitkää katkosta siihen, ettei palveluja olisi saatavilla.
– Tämä on aivan ihana tilanne myös asiakkailleni, nyt voin kertoa heille, että liike ei mene kiinni vaan palvelut saa täältä myös äitiyslomani aikana, Tiia iloitsee.
– Lisäksi minulle itselleni tämä ratkaisu tarjoaa nyt todellisen mahdollisuuden nauttia vauva-ajasta.
Ihan toimettomana Tiian ei tarvitse tulevaa vuotta viettää, sillä tulossa olevan vauvan lisäksi perheessä on 6- ja 3-vuotiaat sisarukset.
Haave yrittäjyydestä johti viestiin Tiialle
Roosa-Maria on kosmetologiksi valmistuttuaan työskennellyt sopimusyrittäjänä 1,5 vuoden ajan. Pitkä työmatka Alajärveltä Lappajärvelle alkoi kuitenkin painaa, ja hän alkoi jopa miettiä, oliko valinnut oikean alan itselleen.
Niinpä hän päätti kokeilla jotain muuta. Hän oli 1,5 vuotta Mäkelä Alulla ja on ollut nyt viimeiset kuukaudet grillillä Vimpelissä. Kosmetologin työ ei kuitenkaan kadonnut elämästä mihinkään, sillä hän on tehnyt kotoa käsin töitä tutuille ja kavereille.
– Olen tehnyt ripsiä, kynsiä ja sokerointeja tutuille. Jossain vaiheessa totesin, että tämä työ on sittenkin sitä, mitä haluan tehdä. En kai olisi jatkanut sitä koko ajan, ellen pitäisi siitä niin paljon, Roosa-Maria pohtii.
Ajatus yrittäjyydestä alkoi pyöriä mielessä. Kun asia oli hautumassa, hän kuuli, että Tiia on jäämässä äitiyslomalle ja etsii yrittäjää kauneushoitolaansa.
– Olimme tuttuja jo ennestäänkin ja laitoin Tiialle viestiä. Niin asiat lähtivät liikkeelle.
Valmiiseen yritykseen yrittäjäksi ryhtyminen tarjoaa Roosa-Marialle nyt ainutlaatuisen tilaisuuden päästä vuoden ajaksi kokeilemaan, onko yrittäjyys sitä, mitä hän haluaa.
Tutut käytännöt säilyvät, mutta palveluihin tulee myös uutta
Vaikka yrittäjä vaihtuu vuoden ajaksi, Päiväunen palvelut säilyvät pitkälti samoina kuin tälläkin hetkellä.
– Uutena valikoimiin tulevat sokeroinnit ja joitain hierontoja, joita Tiia on tehnyt, jää pois, Roosa-Maria kertoo.
Ajanvaraussysteemit jatkuvat ennallaan ja toiminta jatkuu samalla nimellä. Roosa-Maria jatkaa tutuilla tuotemerkeillä ainakin alkuvaiheessa. Tuotemyyntiä tulee olemaan jonkin verran, mutta sitä ennen Tiia pitää varastontyhjennystä omiin varastoihinsa.
Entä sitten, kun vuosi on kulunut? Roosa-Maria ei mieti asiaa vielä tässä vaiheessa, vaan sen aika on sitten, kun vuosi etenee.
Selvää kuitenkin on, että Päiväunen tiloissa ei voi työskennellä kahta kosmetologia. Jos Roosa-Maria tämän jälkeen päättää lähteä omalle polulleen yrittäjänä, molempien toiveena on, että hyvä yhteistyö jatkuisi myös tulevaisuudessa.
Työtä alalla ainakin riittää.
– Työtä on niin paljon, että valitettavasti aina välillä on pakko sanoa ripsienpidennysten osalta, ettei ole mahdollisuutta ottaa uusia asiakkaita, Tiia harmittelee.
Asiakkaita käy laajalta alueelta. Heitä tulee Alajärven lisäksi lähikunnista aina Töysää myöten, ja joskus tuntuu, ettei paikallisille uusille asiakkaille löydy aikoja.
– Uudelle yrittäjälle olisi töitä ja jos tekisimme yhteistyötä, voisimme sopia yhdessä loma-ajoista ja muusta niin, että asiakkaat eivät jäisi ilman palveluja.
10 vuotta yrittäjänä
Tiialle vuosi vauva-arkea osuu hetkeen, jolloin hänen yrittäjäuransa täyttää kymmenen vuotta. Hän ryhtyi yrittäjäksi toukokuussa kymmenen vuotta sitten vain 21-vuotiaana, aluksi kaupan alan työpaikan ohella.
Tulossa oleva muutos onkin siksi yhtä aikaa odotettu ja vähän haikea. Moniin asiakkaisiin on ehtinyt kiintyä, joidenkin kanssa jopa ystävystyä vuosien varrella, ja osa asiakkaista on kulkenut hänen kanssaan koko yrittäjäuran ajan.
– Onneksi tämä ei ole lopullista, vuoden vauvaloman jälkeen palaan takaisin!
Tuula Jokiaho


