Turvalliseen ja eettiseen metsästykseen tähtääviä Metsästysammunnan ABC -koulutuksia järjestetään tänä kesänä aiempaa enemmän eri puolilla Suomea. Kuukauden sisällä tarjolla on noin 250 koulutuspaikkaa. Alajärvellä koulutus järjestetään 2.–3. kesäkuuta.
Suomen Metsästäjäliiton kehittämä Metsästysammunnan ABC on vapaaehtoinen ampumakoulutus, jonka tavoitteena on opettaa turvallisen aseenkäsittelyn ja metsästysammunnan perusteet heti oikein. Viime vuonna käynnistynyttä hanketta laajennetaan nyt koko maahan, jotta yhä useampi pääsisi harjoittelemaan ohjatusti ampumaradalla.
Koulutuksessa harjoitellaan käytännönläheisesti haulikko- ja kivääriammunnan perusteita. Painopiste on turvallisuudessa, aseen hallinnassa ja eettisessä riistalaukauksessa. Samalla madalletaan kynnystä tulla ampumaradalle ja jatkaa harjoittelua omatoimisesti.
Koulutukset on suunnattu erityisesti metsästyskorttia suorittaville, uusille tai vähän ampuneille metsästäjille. Mukaan voivat osallistua kaikenikäiset, ja alle 18-vuotiaat huoltajan suostumuksella. Osallistuminen onnistuu myös ilman omaa asetta tai aselupaa. Tarvitaan vain kuulosuojaimet ja ampujanlasit. Osa kursseista on suunnattu erikseen nuorille ja naisille.
Koulutusmallia uudistetaan parhaillaan aiempaa joustavammaksi. Perinteinen kuuden tunnin ratakoulutus muuttuu malliksi, jossa haulikko- ja kivääriosuudet kestävät kumpikin kaksi tuntia. Lisäksi käyttöön tulee itsenäisesti suoritettava verkkokoulutus, jonka avulla teoriaosuuden voi opiskella etukäteen. Uutta mallia pilotoidaan parhaillaan, mutta suurin osa koulutuksista järjestetään vielä vanhan mallin mukaisesti.
Metsästäjäliitto on kouluttanut hankkeen aikana lähes 250 uutta Metsästysammunnan ABC -kouluttajaa eri puolille Suomea. Kouluttajamäärän kasvu mahdollistaa koulutusten lisäämisen ja parantaa alueellista kattavuutta.
Tavoitteena on saada mahdollisimman moni metsästäjä mukaan koulutuksiin jo tämän kesän aikana. Vapaita koulutuspaikkoja kannattaa seurata ja varata ajoissa.


