Maanantaina kokoontuvan Soinin kunnanhallituksen esityslistalla on lausuntopyyntö liittyen kuntarakennelain mukaiseen erityiseen kuntajakoselvitykseen Ähtärin kaupungin taloudellisen tilanteen vuoksi.
Kunnanhallitukselle esitetään, että se esittää vielä samana iltana kokoontuvalle kunnanvaltuustolle, ettei kunta ei osallistu lausuntopyynnössä tarkoitettuun kuntajakoselvitykseen ja antaa lausunnon valtiovarainministeriölle.
Ehdotetussa lausunnossa todetaan, että Soinin kunnalla on kuntastrategiaan kirjattujen arvojen mukaisesti tahtotilana itsenäisyys. Kunta on elinvoimainen, talous on kunnossa eikä kunnalla ole tarvetta kuntaliitokseen taloudellisen tilanteensa vuoksi.
Soini pystyy pitämään huolta itsestään ja kuntalaisten palveluista. Hyvästä taloudellisesta tilanteesta huolimatta Soinin kunnan talous ei mahdollista kuntaliitosta Ähtärin kaupungin kanssa.
Soinin kunnan kuntakonsernin taseen ylijäämä on yhteensä 5,74 miljoonaa euroa, joka on asukasta kohden 3 231 euroa. Kuntakonsernin asukasta kohden laskettu lainakanta ja vastuut ovat 2 672 euroa. Kunnallisveroprosentti oli 9,1 prosenttia, joka on alle maakunnan keskiarvon ja merkittävästi pienempi kuin Ähtärin kaupungin.
Soinin kunnalla on vahva tase, investointitarve on maltillinen, lainakanta on hallinnassa ja supistuva. Elinkeinotoiminta on vireää, työpaikkaomavaraisuus 98 prosenttia ja palvelut sopeutettu itsenäisenä kuntana toimimiseen.
Kuntaliitos Ähtärin kaupungin kanssa, kuntakoot huomioiden, ei tuo lisäarvoa eikä synergiaetuja kumpaankaan suuntaan. Päinvastoin kuntaliitos romahduttaisi Soinin kunnan elinvoiman.
Mikäli Ähtärin kaupunki liitettäisiin Soinin kuntaan, tällöin ei muodostuisi elinvoimaista, alueellisesti eheää ja yhdyskuntarakenteeltaan toimivaa kuntarakennetta, jolla on riittävä rahoituspohja ja joka vahvistaisi kunnan asukkaiden itsehallinnon edellytyksiä.
Soinin kunta, itsenäisenä ja elinvoimaisena kuntana, kykenee turvamaan omille asukkailleen lainsäädännössä edellytetyt palvelut myös tulevaisuudessa. Ähtärin kaupunkia Soini ei pysty pelastamaan. Näin ollen Soini ei osallistu erityiseen kuntajakoselvitykseen.
Soinin kunnan toive on, että Ähtärin kaupunki löytäisi keinot selviytyä itse aiheuttamistaan talousongelmista ja voisi säilyttää itsenäisyytensä.
Tuula Jokiaho


