Alajärven kaupungin 40-vuotisjuhlallisuuksiin kuulunut Juhlavuoden festivaali osoittautui napakympiksi. Tapahtuma veti kaikkiaan noin 10 000 kävijää Saltex Areenalle. Parhaimmillaan tapahtumavieraita oli yhtä aikaa paikalla 6 700. Eikä siinä vielä kaikki: Alajärven kaupungin Facebook-tilillä kirjattiin kuukauden aikana 750 000 näyttökertaa. Instagramissa näyttökertoja kertyi 570 000. Voidaan sanoa, että some räjähti.
– Näytöt eivät kohdistuneet vain festivaaliin vaan se nosti myös kaupungin muiden julkaisujen tavoittavuutta, iloitsee kaupungin yhteisökoordinaattori Tuomas Lahdenperä ja jatkaa:
– Jos Suomessa on joku paikka jossa ei tiedetä, että Alajärvellä on ollut tapahtumia, ihmettelen sitä, hän viittaa ihmisten sosiaalisessa mediassa jakamiin videoihin.

Samaan aikaan vietetty Aaltojen kaupunki -tapahtuma laittoi myös ihmiset hyvin liikkeelle. Esimerkiksi kaikki kolme opastettua Aalto-kierrosta olivat täynnä.
Tuomas Lahdenperän viittaamaa jaettavaa riitti Saltex Areenalta. Ikärajaton, ilmainen ja päihteetön Juhlavuoden festivaali tarjosi jokaiselle jotakin. Oli Komiat ja Alajärven ”oma poika” Aleksi Yli-Sissala sen solistina.
Oli Ellinoora, jonka keikalla oli riehakas tunnelma. Oli Juha Tapio, joka tarjosi puolitoistatuntisen hittikimaran.
Keikan huipensi artistin jalkautuminen yleisön joukkoon ja Saltex Areenan pesäpallopesien kiertäminen.
Komioitten keikan aikana pesäpallostadionin katsomot olivat täynnä ja lavan edessä velloi yleisömeri koko kentän leveydeltä.

Aleksi Yli-Sissalalle Juhlafestivaali-esiintyminen oli samalla kotiinpaluu. Siinä missä Komiat-yhtyeen edellinen esiintyminen Alajärvellä tarjosi Paalijärven lavalla viime kesän surkeimman kelin vesisateineen ja viiden plus-asteen lämpöineen, helli Saltex Areena lauantai toisella tavalla. Lämpöä oli sopivasti ja yleisön vastaanotto lämmitti takuuvarmasti yhtyeen jäseniä.
Yli-Sissala, kitaristi-laulaja Samuel Järvinen, harmonikkaa soittava Antero Linden, basisti Juho Eskola ja rumpali Eero Nummela ottivat yleisön haltuunsa heti lavalle tultuaan.
Keikan aikana kuultiin tuttuja hittejä ja myös uusi, vielä nimeä vailla oleva kappale. Tosin sekin on tullut yhtyettä tiiviimmin seuraaville tutuksi.

– Tämä kesä on ollut meille erityislaatuinen, sillä kesän esiintymisistä kaksi kolmasosaa on festareilla. Olen tosi iloinen, että meidät on pyydetty Alajärvelle ja että saimme esiintymisen sopimaan omaan kalenteriimme, Yli-Sissala kertoi.
Yhtyeen musiikki sai menojalan vipattamaan. Mervi Ala-Mattinen Seinäjoelta ja Hannu Hautaniemi Kuortaneelta kertoivat käyvänsä lavatansseissa. Komiat-keikan aikana he pistivät jalalla koreasti.
Tosifanit liikenteessä
Tapahtuman järjestyksenvalvojat kertoivat ennen festivaalin h-hetkeä, että ensimmäiset jonottajat olivat tulleet paikalle ennen puoltapäivää.
Portit avattiin kahdelta ja Komiat aloittivat esiintymisensä kello 15.15. Juhlafestivaaleille oli tultu läheltä ja kaukaa.
Jenna Keränen lähti matkaan Oulusta ja Noora Nuoristo Kempeleestä. Kaksikkoa voidaan luonnehtia Komiat-yhtyeen superfaneiksi. Jenna on ollut 26 keikalla ja Noorakin on nähnyt yhtyeen esiintyvän 24 eri kertaa. Nuorilla naisilla oli yllään itse kirjaillut takit, joiden selkämykset kertoivat omaa kieltään.

– Teksti on maalattu kankaaseen ja ommeltu paljettinarulla, Noora paljastaa.
Yhtyeen musiikissa vetoaa eniten iskelmä ja haitari. Pohjoispohjalaiset odottivat keikalta tunnelmaa ja energiaa. Niitä he pääsivät aistimaan eturivistä.
Milla Pohjasmäki Seinäjoelta ja lapualaissyntyinen Aada Jussinmäki Vantaalta liputtivat Ellinooran puolesta. Nuorten naisten mielestä tapahtuman maksuttomuus ja suhteellisen läheinen sijainti kannustivat lähtemään Alajärvelle.
Molemmilla oli ennen lauantaita koettuna kahdeksan Ellinooran keikkaa – viimeksi viikkoa ennen Alajärven-keikkaa Merikarvialla.
Ellinooran musiikissa Aadaan vetoaa Ellinoora itse, laulujen hyvät sanat ja se, että Ellinoora on hyvä live-esiintyjä.
– Ellinoora on samaistuttava ja myös voimaannuttava, Aada miettii.
Virpi Poikelin


