Alajärven Yrittäjät ry järjestämä Yrittäjänpäivän aamiaistilaisuus sai tänä vuonna puhujavieraakseen Duudsoneiden ja Rabbit Filmsin perustajan Jarno Laasalan. Laasala rohkaisi kuulijoitaan tarttumaan mahdollisuuksiin ja kohtaamaan myös vastoinkäymiset rohkeasti. Vaikeatkin vaiheet voivat lopulta avata tien johonkin uuteen.
Aamuhetken aluksi JPYP toimitusjohtaja Vesa Alanko-Luopa kertoi lyhyesti elinkeinoyhtiön ajankohtaisista kuulumisista ja tulevista koulutuksista. Alajärven Yrittäjät ry puheenjohtaja Jani Levijoki puolestaan avasi yhdistyksen toimintaa, josta suuri osa tapahtuu näkymättömissä.
– Paljon on tapahtunut. Olemme pitäneet yhteyttä kaupungin suuntaan, antaneet lausuntoja ja ottaneet kantaa yrittäjä koskeviin asioihin.
Jäsenille on pyritty järjestämään aikaisempaa enemmän yhteistä tekemistä. Aamupalatilaisuudet, koulutukset ja kesäteatterireissut ovat keränneet mukavasti osallistujia. Levijoki muistutti, että palautetta ja uusia ideoita otetaan mielellään vastaan.
Tilaisuudessa puhui myös Hehku Säätiön koordinaattori Helena Marjomäki. Säätiö oli osaltaan mahdollistamassa Laasalan vierailua Alajärvellä. Aamiaistilaisuuden jälkeen Laasala jatkoi Alajärven lukiolle, jossa hän luennoi saman aamupäivän aikana.
Yhteinen unelma vei Duudsonit maailmalle
Jarno Laasala johdatti kuulijat oman uransa ja Duudsoneiden tarinan vaiheisiin. Palo tekemiseen syttyi jo nuorena, kun hän huomasi löytäneensä asioita, joissa saattoi olla hyvä.
– Älkää unohtako niitä asioita, jotka olivat teille tärkeitä silloin, kun olitte teinejä, Laasala muistutti.
Hänen elämässään ratkaisevaksi osoittautui myös niiden kavereiden tapaaminen, joista myöhemmin tuli muut Duudsonit.
– Isot asiat elämässä tapahtuvat harvoin yksin, vaan ne tapahtuvat meille yhdessä.
Kaveriporukkaa yhdisti yhteinen unelma, mutta jokaisella oli omat vahvuutensa. Laasalaa kiinnosti työ kameran takana, muut taas loistivat sen edessä. Helsinkiin tietojenkäsittelyä opiskelemaan muuttanut Laasala löysi Moon TV:n ja hakeutui kanavalle harjoittelijaksi.
Siellä ajatus omasta televisio-ohjelmasta alkoi tuntua mahdolliselta.
– Olin ollut siellä harjoittelijana noin kaksi viikkoa, kun näin tv-ohjelman, jossa istuttiin pöydän ääressä ja luettiin katsojapalautetta. Inspiroiduin siitä huomatessani, että tämä on se taso, mitä vaaditaan omaan tv-ohjelmaan. Sen jälkeen syntyivätkin sitten ensimmäiset Duudsonit.
Laasalan tehtäväksi vakiintuivat kuvaaminen, ohjaaminen ja leikkaaminen. Pian kaverusten tavoitteet kasvoivat Suomen rajojen ulkopuolelle. Jukka Hildénin vahvuudeksi osoittautui Duudsoneiden myyminen kansainvälisille markkinoille. Lopulta sarjaa tehtiin kuusi tuotantokautta ja sitä esitettiin 150 maassa, vaikka valtaosa kuvauksista tehtiin Suomessa.
Laasala uskoo Duudsoneiden suosion perustuvan ennen kaikkea hyviin arvoihin, ystävyyteen ja positiiviseen anarkiaan. Tärkeää on ollut myös kyky muuttua maailman mukana.
– Olemme olleet valmiita oppimaan ja tekemään uusia asioita.
Pelkkä unelma ei kuitenkaan vienyt maailmalle. Sen eteen oltiin valmiita panemaan kaikki peliin: aika, raha ja luovuus.
– Meillä oli visio, että halusimme olla maailman paras siinä, mitä teemme.
Vastoinkäyminen voi viedä uuteen suuntaan
Sivusta katsottuna Duudsoneiden matka saattaa näyttää suoraviivaiselta menestystarinalta, mutta siihen on mahtunut myös vaikeita vaiheita. Laasala kuvasi raskaaksi tilanteita, joissa töitä on tehty valtavasti, mutta lopputulos ei siitä huolimatta ole ollut toivotunlainen.
Juuri epäonnistumisten ja epävarmuuden kohtaamisesta nousi yksi hänen puheenvuoronsa keskeisistä ajatuksista.
– Välillä täytyy uskaltaa hypätä, vaikka tietää, että voi käydä köpelösti. Kun tietää, että hyppääminen sattuu, se vaatii rohkeutta hypätä siitä huolimatta ja ehkä hyppäämisen jälkeen huomata, ettei se ollutkaan niin paha.
Isojen vastoinkäymisten kautta Duudsonit löysivät aikanaan uuden suunnan. Syntyi Duudsonit tuli taloon -sarja, joka muutti kokonaan käsitystä siitä, mitä Duudsonit voisivat tehdä.
Uusin aluevaltaus on keväällä julkaistu Duudsonit-elokuva, jota työstetään parhaillaan kansainväliseen levitykseen. Elokuvan tekeminen toi Laasalan mukaan takaisin myös sen palon, joka oli aikanaan saanut kaveriporukan tarttumaan kameroihin ja tavoittelemaan jotain paljon kotikulmia suurempaa.
Samalla kuvausmatka vei ajatukset takaisin juurille. Laasala kertoi tunteneensa elokuvan tekemisen aikana kuin olisi rakastunut Pohjanmaahan uudelleen.
Tuula Jokiaho


