Noora Berg-Saarela toi Unelmaleivonnaiset Alajärvelle

Hoiskossa eletään juuri nyt makeiden suunnitelmien aikaa. Noora Berg-Saarela on käynnistänyt Alajärvellä yrityksensä Unelmaleivonnaiset, jonka valikoimaan kuuluvat näyttävät täytekakut, suolaiset ja makeat tarjottavat sekä tarvittaessa koko juhlan catering ruokineen ja tarjoiluineen.

Vasta muutaman viikon toiminnassa ollut yritys on saanut Alajärvellä ilahduttavan vastaanoton. Tilauksia on tullut nopeasti, ja Berg-Saarela on asiakkaiden kiinnostuksesta sekä yllättynyt että kiitollinen.

– Moni haluaa juhliinsa tarjottavia, joita on ilo paitsi maistella myös katsella, hän sanoo.

MAINOS

Hyvinkäältä Alajärvelle

Hyvinkäältä kotoisin oleva Berg-Saarela muutti Alajärvelle viisi vuotta sitten perheen esikoisen syntyessä. Uudelle paikkakunnalle kotiutuminen on sujunut hyvin, ja nyt elämä toimii jo luontevasti.

Yhteys Etelä-Suomeen on silti säilynyt tiiviinä. Siellä asuu perhettä, ja Vantaalla toimii edelleen Berg-Saarelan ja hänen äitinsä aikanaan yhdessä perustama cateringyritys. Työnjako on ollut selkeä: äiti on vastannut ruoista ja tytär kakuista sekä muista leivonnaisista.

Berg-Saarela perusti yrityksen jo kahdeksan vuotta sitten. Muutto Alajärvelle ja perheen perustamiseen liittyneet suuret elämänmuutokset saivat hänet kuitenkin laittamaan yritystoiminnan tauolle.

Suolainen kakkukin voi olla uskomattoman kaunis!

Kokonaan leipominen ei jäänyt, sillä hän on käynyt tekemässä tilauksia Etelä-Suomessa, missä vanhaa asiakaskuntaa on säilynyt ja äiti on jatkanut yritystoimintaa sivutoimisesti.

Terveydenhoitajan työ sai rinnalleen rakkaan harrastuksen

Koulutukseltaan Berg-Saarela on terveydenhoitaja, ja Alajärvelle muutettuaan hän on työskennellyt paikkakunnan lastenneuvolassa. Ajatus yrittäjyydestä alkoi kuitenkin nousta uudelleen mieleen tämän vuoden aikana hänen ollessaan vauvan kanssa kotona. Lopulta hän päätti ryhtyä toimeen.

Mutta miten terveydenhoitajasta tuli taitava kakuntekijä?

Tarina sai alkunsa jo silloin, kun Berg-Saarela valmistui ensimmäiseen ammattiinsa merkonomiksi. Hän halusi tehdä valmistujaisjuhliensa kahvipöydän tarjottavat itse. Kakkuja valmistaessaan hän pohti tulevaisuuttaan, sillä merkonomin ammatti ei tuntunut omalta.

MAINOS

Vaihtoehdoiksi nousivat kotitalousopettajan ja terveydenhoitajan opinnot. Berg-Saarela valitsi jälkimmäisen, mutta kiinnostus kotitalousalaan ei kadonnut mihinkään. Opintojen aikana ja etenkin työelämään siirtymisen jälkeen leipomisesta tuli tärkeä vastapaino päivätyölle.

Vuosien kokemus näkyy nyt varmuutena. Berg-Saarela valmistaa käytännössä millaisen kakun tahansa asiakkaan toiveiden mukaan. Perinteisten täytekakkujen lisäksi hänen keittiössään syntyvät erilaiset erikoisuudet, kuten teemakakut.

– Jos jokin toive menee oman osaamiseni yli, sanon sen asiakkaalle suoraan, hän toteaa.

Palvelua yhdestä kakusta koko juhlan tarjoiluun

Unelmaleivonnaisilta voi tilata juuri sen verran apua kuin tarvitsee. Asiakas voi hankkia sieltä esimerkiksi pelkät kakkupohjat, valmiin juhlakakun, suolaiset ja makeat tarjottavat tai koko kattauksen ruokineen ja tarjoiluineen suurempaankin tilaisuuteen.

Täysi catering onnistuu yhteistyön avulla. Jyväskylässä asuva täti tulee tarvittaessa mukaan hoitamaan ruokapuolta omalla ammattiosaamisellaan. Juhlaruoan ei myöskään tarvitse aina olla raskasta – juhliin voi tilata vaikkapa kakun ja salaatin, eikä välttämättä täysimittaista ruokapuolta.

Kaikki tilaukset otetaan vastaan samalla iloisella palveluasenteella, olivatpa ne pieniä tai suuria. Kiireisiäkin toiveita pyritään toteuttamaan, mutta suurten tilaisuuksien ja vilkkaiden sesonkien kohdalla kannattaa ottaa yhteyttä mahdollisimman varhain.

Mikä onkaan suurempi herkku kuin perinteinen mansikkakakku?

Kakkujen hinnoissa on huomattavia alueellisia eroja. Alajärvellä niitä voidaan valmistaa aivan eri hintatasolla kuin pääkaupunkiseudulla, missä myös toiminnan kustannukset ovat toista luokkaa. Koska Berg-Saarelalla on asiakkaita molemmilla alueilla, yhtä kiinteää hinnastoa ei ole mahdollista laittaa näkyville. Hinta määräytyy tilauksen, toteutuspaikan ja asiakkaan toiveiden mukaan.

Juhlijan paikka ei ole koko päivää keittiössä

Berg-Saarela toivoo, että cateringpalvelujen käyttäminen yleistyisi Alajärvellä myös tavallisissa kodin juhlissa. Etelä-Suomessa ulkopuolisen avun tilaaminen kotiin on hänen mukaansa jo varsin arkipäiväistä.

Liian usein päivänsankari tai hänen läheisensä viettää suuren osan juhlista keittiössä, tarjoilee vieraille ja kerää lopuksi astioita. Silloin yhteinen aika vieraiden kanssa jää helposti vähiin.

– Pienet kodin juhlat eivät yleensä kestä montaa tuntia, joten cateringpalvelun ottaminen niihin ei edes maksa paljon. Ammattilainen osaa hoitaa tarjoilut huomaamattomasti taustalla muita häiritsemättä, Berg-Saarela muistuttaa.

Apua kannattaakin kysyä matalalla kynnyksellä. Palvelu voidaan mitoittaa juhlan ja budjetin mukaan, eikä kaiken tarvitse olla suurta ja prameaa.

Sesongit saavat oman mallistonsa

Juuri nyt Berg-Saarelan työpöydällä on Halloween-kakun suunnittelu. Ensimmäinen versio oli ainakin äärimmäisen herkullinen. Tarkoituksena on tarjota asiakkaille eri sesonkeihin valmiita mallikakkuja, joiden rinnalla toteutetaan tuttuun tapaan myös asiakkaiden omia ideoita.

Halloweeniksi valmistuu yksi mallikakku ja isänpäiväksi omansa. Jouluksi suunnitteilla on laajempi kokonaisuus: suklainen pääkakku ja sen marjaisa vaihtoehto, muutamia kuivakakkuja sekä kaksi erilaista kuppikakkua. Lisäksi joulun valikoimaan kuuluvat lanttu- ja porkkanalaatikot.

Myös yrityksen omat tilat ovat jo näköpiirissä. Unelmaleivonnaisille on tulossa lähelle Berg-Saarelan kotia Hoiskoon toimitila, jonka ansiosta koti voidaan rauhoittaa perheen käyttöön. Samassa yhteydessä saattaa avautua mahdollisuus myös pieneen myymälätilaan.

Unelmaleivonnaisten tarina on vasta alussa, mutta yksi asia on jo selvää: Alajärven juhlapöytiin on saatu ripaus lisää iloa, väriä ja herkullisia unelmia.

Tuula Jokiaho





sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät