Alajärveläinen Miia Saukko on pohtinut suuren osan elämästään, onko hän pohjimmiltaan opettaja vai yrittäjä. Nyt vastaus on löytynyt yllättävästä paikasta: säilykepurkkien ääreltä. Uudessa Säilötty Onni -yrityksessään hän saa olla molempia.
Seinäjoella yrittäjäperheessä kasvanut Miia opiskeli unelma-ammattiinsa englannin kielen opettajaksi ja viihtyy työssään edelleen erinomaisesti. Silti hänessä on aina elänyt myös halu kehittää jotakin omaa ja tuoda Suomeen asioita, joita täällä ei vielä tunneta.
Aikanaan tämä into johti Niittylä Home -verkkokaupan perustamiseen. Yritys kasvoi ja vei yhä enemmän aikaa, kunnes Miia myi sen korona-aikana. Perheen kuopus oli syntynyt ja elämä tuntui kaipaavan rauhoittumista.
Yrittäjyys sai jäädä. Ainakin hetkeksi.
Kasvimaa johti uudelle polulle
Kaupungissa varttunut Miia alkoi Alajärvellä nähdä maaseudun mahdollisuudet aivan uudella tavalla. Luonnossa liikkuminen oli aina ollut mieluisaa, mutta nyt myös oman ruoan kasvattaminen ja omavaraisempi elämä alkoivat houkutella.
– Ostimme palan peltoa, laitoin kasvihuoneen ja pienen kasvimaan. Huomasin niiden vievän paljon aikaani ja nautin ruoan kasvattamisesta.
Sienestys ja marjastuskin alkoivat kiinnostaa entistä enemmän. Sitten tuli vastaan tuttu sadonkorjaajan pulma: kaikkea ei ehditty syödä tuoreena. Oli opeteltava säilömään.
Miia ryhtyi tutkimaan menetelmiä ja innostui erityisesti fermentoinnista ja umpioinnista. Pian harrastus vei niin perusteellisesti mukanaan, että runsaat kaksi vuotta sitten kansalaisopistolta kysyttiin häntä opettamaan taitoja muillekin.
Ensimmäinen kurssi oli heti suosittu. Sen jälkeen Miia on opettanut Järvi-Pohjanmaan kansalaisopistossa ja Lapualla. Tänä syksynä mukaan tulivat Leader Kuudestaan hankkeelle Ähtärissä järjestettävät koulutukset.
– Kun aloitin opettamisen, jouduin perehtymään aiheeseen entistäkin syvällisemmin, jotta varmasti osasin opettaa asiat oikein ja laadukkaasti.
Hanketyön laskuttaminen nosti jälleen mieleen yrityksen perustamisen. Entä jos samalla voisi tarjota kursseja laajemmallekin joukolle?
Niin syntyi Säilötty Onni, jonka ensimmäinen verkkokurssi opettaa fermentointia. Umpioinnin verkkokurssit ovat suunnitteilla, eikä Miian mielikuvitus pysähdy siihenkään: haaveissa on säilöntätarvikkeiden verkkokauppa.
Laadukkaiden säilöntäpurkkien saatavuus on Suomessa Miian mukaan heikkoa. Hän itsekin tilaa niitä Saksasta.
– Tästä syystä olisi aika luontevaa perustaa oma verkkokauppa säilöntätarvikkeille, jotta kursseille osallistuvilla ja muillakin säilöntää harrastavilla olisi helpompaa saada tarvitsemiaan purkkeja ihan Suomesta.
Umpiointi vaatii tarkkuutta
Suomalaisille tuttuja säilöntätapoja ovat hillojen keittäminen ja etikkasäilöntä. Umpiointi sen sijaan on monelle vierasta, mikä Miiaa harmittaa.
Umpioinnissa ruoka kuumennetaan tarkoitukseen sopivissa purkeissa tarkasti määritellyllä tavalla. Jäähtyessä purkkiin syntyy tiivis alipainesulku. Oikein valmistetut säilykkeet voivat säilyä avaamattomina huoneenlämmössä pitkään.
Miian mukaan Suomessa puuttuu kattava kotitalouksille suunnattu viranomaisohjeistus, jollainen Yhdysvalloissa on. Siellä umpiointia varten on myös yliopistoissa testattuja reseptejä, joihin hän perustaa opetuksensa.
– Oikein umpioituna esimerkiksi hillot säilyvät mainiosti huoneenlämmössä. Eiväthän hillopurkit kaupassakaan ole kylmässä!
Umpiointi ei silti ole soveltamisen paikka. Väärä resepti tai käsittely voi aiheuttaa botulismin vaaran. Vesihaudemenetelmä sopii vain riittävän happamille tuotteille ja testatuille ohjeille; vähähappoisten elintarvikkeiden turvallinen umpiointi vaatii tarkoitukseen soveltuvan paineumpiointilaitteen. Esimerkiksi tomaattien umpioinnissa happamuudesta on huolehdittava ohjeen mukaan.
Miia opettaa toistaiseksi vesihaudeumpiointia, sillä paineumpiointilaitteiden saatavuus Suomessa on hänen mukaansa heikko. Myös purkkien laadulla, koolla ja sulkemistavalla on merkitystä. Siksi verkkokauppaankin olisi tarkoitus hankkia juuri säilöntään sopivia välineitä.
Umpioinnilla on hänestä erityinen arvo myös kotivarassa. Huoneenlämmössä säilyvät purkit eivät ole riippuvaisia kylmälaitteista, eikä pitkä sähkökatko pilaa oikein valmistettua ruokavarastoa.
Vanha taito tekee paluuta
Fermentointi eli maitohapposäilöntä on puolestaan vanha menetelmä, joka tunnettiin Suomessa hyvin jo ennen jääkaappien yleistymistä. Nyt se kiinnostaa jälleen, osittain suoliston hyvinvointiin liittyvän keskustelun ansiosta.
Fermentoinnissa kasvisten omat bakteerit käyttävät niiden sokereita ja muodostavat maitohappoa. Suola auttaa ohjaamaan käymistä oikeaan suuntaan, ja happamuuden lisääntyminen tekee olosuhteista haitallisille mikrobeille epäedulliset ja probiooteille edulliset. Valmiit fermentit säilytetään yleensä viileässä.
Tunnetuimpia esimerkkejä ovat hapankaali, korealainen kimchi ja fermentoidut suolakurkut.
Miia näkee kiinnostuksessa fermentointia kohtaan jotakin suurempaa kuin pelkän uuden ruokatrendin. Aikanaan arkiset säilöntätaidot ovat päässeet unohtumaan, ja nyt niitä opetellaan uudelleen.
Opettaja ja yrittäjä samassa purkissa
Säilötty Onni -verkkokurssi on suunniteltu kiireiselle ihmiselle. Seitsemän viikon kokonaisuus alkaa teorialla ja jatkuu kuudella käytännön työpajalla. Uusi opetusvideo julkaistaan viikoittain, mutta harjoitukset voi tehdä oman aikataulun mukaan.
Lauantaisin Miia vastaa kysymyksiin, ja kurssin lopussa kokoonnutaan vielä yhteiselle livetunnille.
Englannin opettajan työstään Miia ei aio luopua. Nyt hän saa sen rinnalla toteuttaa sekä yrittäjähenkeään että innostustaan luonnon antimien hyödyntämiseen – ja opettaa samalla taitoja, joille näyttää olevan kysyntää.
Vuosien pohdinta opettajan ja yrittäjän välillä sai lopulta herkullisen ratkaisun. Vastaus kasvoi omalla pellolla ja päätyi säilykepurkkiin.
Tuula Jokiaho




