Autoverolakiin on tehty muutoksia, jotka tulevat voimaan 1.1.2015 alkaen.
Veromuutokset koskevat takseille myönnettävän veroalennuksen enimmäismäärän vähentymistä ja maahanmuuton yhteydessä myönnettävien veronalennuksien poistumista. Lisäksi lakiin on lisätty säännökset Suomessa vakinaisesti asuvan henkilön oikeudesta käyttää toisessa ETA-valtiossa rekisteröityä ajoneuvoa 14 päivää verotta ja oikeus lainata toisessa maassa rekisteröityä työsuhdeautoa perheenjäsenelle.
Lakimuutokset koskevat myös autoveron vientipalautukselle maksettavaksi säädettyä korkoa ja Liikenteen turvallisuusvirastolle kuuluvaa ensirekisteröinnin jälkeistä veronkantoa. Voimaantulosäännöksessä on takseja ja muuttajien ajoneuvoja koskevat siirtymäajat.
Takseille myönnettävää autoveron alennusta muutetaan siten, että takseille myönnettävän veronalennuksen määrä laskee 9 600 eurosta 4 800 euroon. Isojen erikoisvarusteltujen esteettömien tilataksien, koulukuljetustaksien ja invataksien autoverotuet säilyvät ennallaan. Takseja koskevia muutoksia sovelletaan kahden kuukauden pituisen siirtymäkauden jälkeen maaliskuun 2015 alusta alkaen.
Maahanmuuton yhteydessä muuttotavarana tuotavien ajoneuvojen veronalennus poistetaan. Viimeistään 31.12.2017 Suomeen muuttava henkilö voi saada veronalennuksen nykyisin edellytyksin, jos muuttoajoneuvona verotettava ajoneuvo on rekisteröity muuttajan käyttöön tai sen hankinnasta on tehty sitova ostosopimus viimeistään 31.12.2014.
Niihin muuttoajoneuvoihin, joiden veroa on alennettu, sovelletaan edelleen säännöksiä, jotka rajoittavat ajoneuvon myymistä tai luovuttamista veroa maksamatta.
Suomessa vakinaisesti asuva voi käyttää väliaikaisesti maahantuomaansa ajoneuvoa verotta yhtäjaksoisesti 14 päivän ajan kerran kalenterivuodessa. Ajoneuvon tulee olla rekisteröity toisessa ETA-valtiossa. Tullille tulee antaa ilmoitus ajoneuvon väliaikaisesta käytöstä ennen ajoneuvon käyttöä Suomessa. Tullin vahvistamaa ilmoitusta on pidettävä mukana ajoneuvoa käytettäessä.
‒ Tulli on varautunut hyvin lakimuutoksiin kehittämällä edelleen sähköisiä palveluitaan. Kesällä 2014 käyttöön otettu ajoneuvon käyttöönottoilmoituspalvelu saa jatkoa 14 päivän väliaikaisen verottoman käytön ilmoituspalvelulla. Sähköisten palveluiden avulla voimme varmistaa palveluidemme tarjoamisen helposti ja vaivattomasti myös virka-ajan ulkopuolella, kertoo autoverotusjohtaja Tapio Rouhiainen.
Vuoden 2015 alusta alkaen myös työntekijän tai ammatinharjoittajan perheenjäsenillä on oikeus käyttää toisessa maassa vakinaisesti rekisteröityä työsuhdeajoneuvoa, jonka verottomaan käyttöön Tulli on antanut luvan. Luvan myöntämisen edellytyksenä on muun muassa se, että luvanhaltija ja hänen perheensä käyttävät ajoneuvoa päivien mukaan laskettuna vähemmän Suomessa kuin ulkomailla kunkin 12 kuukauden pituisen ajanjakson aikana.
Muut lakimuutokset
Autoverolakiin on lisätty peruste maksaa korkoa niissä tilanteissa, joissa autoveroa palautetaan vientipalautussäännöksen perusteella.
Korkoa maksetaan, jos ajoneuvo on tuotu Suomeen määräaikaista käyttöä varten ja käytön kestosta on sovittu ennalta esimerkiksi leasingsopimuksessa.
Lisäksi autoverolakiin on tehty muutoksia eräissä tapauksissa, joissa Liikenteen turvallisuusvirasto kantaa autoveron ajoneuvon ensirekisteröinnin jälkeen.