Valmistaudutaan juhlaan!

Maanantaina koitti päivä, jota monessa perheessä oli ehditty jo kuumeisesti odottaa: ylioppilaskirjoitusten tulokset julkistettiin vihdoin ja viimein!

Samalla useimmissa odotuskannalla olleissa kodeissa alkoi kuumeinen valmistautuminen kevään suureen juhlaan. Aikaa ei ole nyt hukattavaksi ja ylioppilaskirjoitusten kohdalla on aina se pieni juttu, että olipa perheen nuori miten etevä oppilas tahansa, jokin pieni asia on voinut mennä ihan pieleen, eikä juhlia keväällä tulekaan.

MAINOS

Siksi äidit eivät tyypillisesti uskalla tehdä leipomuksia pakastimeen ennen tulosten julkaisemista, kuin korkeintaan puolisalaa itseltäänkin. Jos ei niitä juhlia tulisikaan, niin pettymys olisi sitä suurempi jos valmistelut olisivat jo käynnissä.

Nyt onkin sitten jo kiire!

Meillä ylioppilaita juhlitaan perinteisesti suurilla juhlilla, joihin kutsutaan niin sukulaiset kuin kyläläisetkin. Onneksi nykyisin myös ammattiin valmistuvat saavat omat juhlansa, sillä onhan se vähintään yhtä tärkeä päivä ammattiopinnot valitsevalle nuorelle.

Ylioppilailla se päivä on vielä kaukana edessä, jolloin juhlitaan ammattiin valmistumista. Nyt on aika juhlia välietappia, mutta sen jälkeen alkaakin totinen työ. Jatkokoulutuspaikoista on kova kilpailu, mieleistä alaa ei joko tunnu löytyvän tai niitä on liikaakin ja moni myös haaveilee välivuodesta matkustellen tai töitä tehden.

Olipa niin tai näin, niin ylioppilasjuhliin valmistautuvissa kodeissa tunnetaan varmasti myös haikeutta. Tämä on se etappi, jonka jälkeen nuori lähtee maailmaan. Onnea siihen ja juhlaan jokaiselle valmistuvalle!

Exit mobile version