-8.5 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Loppuviikolla kallataan taas Kallajaisissa!

Alajärvella Kaupan Kehittämisryhmä on jo kymmenisen kertaa järjestänyt elokuulla Kallajaiset, joiden suosio on vain lisääntynyt vuosi toisensa jälkeen.

Aikaisemmin Kallajaiset ovat keskittyneet lähinnä keskustan erikoisliikkeisiin, mutta tänä vuonna edetään laajalla rintamalla ja mukana ovat kaikki Kaupan kehittämisryhmän liikkeet, eli myös sisääntulotien varrella kallataan!

MAINOS

Matleena Saukko Muodin Top-Pisteestä, Maija Yli-Hemminki Kangaskulma MY-H:sta, Antti Nelimarkka Japolta, Karoliina Vuorinen Laukkosen Kukkakaupasta ja Virpi Turja Vi-Petsistä kertovat, että Kallajaisista halutaan kehittää entistäkin suurempi ja kiinnostavampi tapahtuma jo yksin sen nimenkin vuoksi – kallaamista kun ei pahemmin harrasteta tämän alueen ulkopuolella!

Tänä vuonna Kallajaiset pidetään nyt loppuviikolla 13.-15. elokuuta. Mukana on suuri osa alajärveläisiä kauppaliikkeitä, yhteensä noin 30, ja ne tarjoavat tuolloin asiakkaille tavaraa niin halvalla, että melkein kannattaa ostaa, vaikkei tarvitsisikaan!

– Kallajaisiin kauppiaat tutkivat hyllyt ja hinnoittelevat loppuerät ja kesäpoistot sellaiseen hintaan, että hyllyille saadaan varmasti tilaa syksyn uutuuksille. Koska osa uutuuksista on jo saapunut, voivat asiakkaat samalla tutustua myös syyskauden tuotteisiin.

Esimerkiksi Laukkosen Kukkakaupasta löytää Kallajaisten aikaan edullisia viherkasvipoistoja ja Maija käy Kangaskulmassa pakat lävitse ja myy loppupalat hervottoman halvalla. Myös malliverhojen on aika tehdä tilaa uusille.

Matleenalla Muodin Top-Pisteessä on meneillään sesongin vaihtoaika ja kesän tuotteet myydään pois pikkurahalla. Syksyn tummemmat sävyt ovat jo valloittamassa liikettä, joten elokuun puolivälissä on viimeistään saatava ulos kesäkauden sävyt.

Myös Japolla hyllyt siivotaan ja nurkkiin jääneet poistot hinnoitellaan niin, että niille varmasti löytyy ottajia. Antti kertoo, että Kallajaisiin mennessä liikkeeseen yritetään saada myyntiin myös hyötykasvikuivureita, joille tänä kesänä tuntuu olevan kovasti kysyntää. Myös syksyyn kuuluvat tietokoneet, läppärit ja tabletit sekä urheilukellot löytyvät valikoimista hyvään hintaan.

Vi-Petsiltä myös perheen lemmikeille saa kaikkea kivaa uutta pikkurahalla, kun Virpi laittaa loppuerät kallajaishinnoille.

Kallajaisia valmistelevat kauppiaat ovat innoissaan tämän elokuun tapahtumasta ja toivovat, että Kallajaisiin lähdettäisiin kauempaakin. Samalla voi nähdä, mitä kaikkea Alajärvellä jälleen tapahtuu, sillä maata kaivetaan, uutta taloa nousee ja elämisen meininkiä riittää!

Arvontalipukkeen täyttämällä ja palauttamalla Kallajaisissa kävijät ovat mukana myös sadan euron lahjakortin arvonnassa!

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät