-8.7 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Särkikylän koululla valmistaudutaan uusien oppilaiden tuloon

Särkikylän idyllisen pienen kyläkoulun elämä Evijärvellä sai viime viikolla tiedon, joka laittaa suunnitelmat lukuvuoden osalta monilla tavoin uusiksi.

Särkikylän koulun oppilaat odottavat innolla uusia koulukavereita!
Särkikylän koulun oppilaat odottavat innolla uusia koulukavereita!

Tämä 28 oppilaan koulu valmistautuu nyt vastaanottamaan mahdollisesti jopa 40 uutta oppilasta pikaisella aikataululla kunnanvaltuuston päätettyä, että sisäilmaongelmista kärsivän Lahdenkylän koulun oppilaat siirretään Särkikylän koululle.

MAINOS

Särkikylän koululla oppilasmäärä painui tälle lukuvuodelle alle valtuuston määrittelemän 30 oppilaan rajan ja valitettavasti myös näyttää sille, ettei tilanne ole paranemassa lähivuosinakaan.

Vuonna 1932 käyttöön otettu komea koulurakennus on täysin remontoitu vuonna 2002. Se sijaitsee aktiivisella kylällä ja koulun toimintaympäristö on mainio. Siksi uhkaava oppilasmäärän lasku on ollut suuri huolen aihe.

Vaikka Lahdenkylän koulun tilanne on harmillinen, niin Särkikylän koululla valtuuston päätös oppilaiden siirtämisestä toistaiseksi Särkikylälle, otettiin ilolla vastaan. Opettajat Virpi Mäkelä ja Susanne Saarinen toteavat, että järjestelyjä tässä tilanteessa tarvitaan, mutta mikään ei ole mahdotonta kun tahtoa riittää.

Keittäjä-siistijä Anitta Körkkö tarjoilee koululaisille koulun omassa keittiössä valmistetut maukkaat ruuat.
Keittäjä-siistijä Anitta Körkkö tarjoilee koululaisille koulun omassa keittiössä valmistetut maukkaat ruuat.

Myös keittäjä-siistijä Anitta Körkkö laskeskelee työkuvioiden muuttumista, sillä Särkikylän koulun oppilaille tarjoillaan edelleen tuore, omalla koululla valmistettu ateria.

Nykyinen ruokasali muuttunee luokkatilaksi, joten ateriat syödään jatkossa vähän eri aikoihin ja mahdollisesti luokissa.

Kodinomainen, mutta laadukas koulu

Särkikylän koulussa arki sujuu kodinomaisissa tunnelmissa. Koulurakennus on äärimmäisen viihtyisä ja siellä näkee, että koulun henkilökunta tekee työtä koko sydämellään. – Olemme kuin pieni perhe ja tunnemme oppilaiden kodit ja heidän perheensä.

Kodikkuudestaan huolimatta koulu tarjoaa nykyaikaista, laadukasta opetusta. Yhdysluokissa opetusta eritytetään ja yhdysluokkien etu siitä, että eri ikäiset lapset kasvattavat toinen toistaan, toteutuu.

Koulun luokkahuoneissa on kotoisa tunnelma, vaikka itse opetus on täysin tätä päivää.
Koulun luokkahuoneissa on kotoisa tunnelma, vaikka itse opetus on täysin tätä päivää.

Esikoululaisille koululta löytyy oma päiväkotimainen ympäristö leikkihetkien paikaksi.

Pienillä koululaisilla eskarilaisista tokaluokkalaisiin on usein viikkoteemoja, joita käsitellään laajasti opetuksessa. Isommat oppilaat kolmosista kutosiin oppivat niin ikään asioita teemoittain, esimerkiksi historian tuntien opit voivat näkyä kuvaamataidon tunneilla.

Koko koulu toimii myös yhdessä. Kaikki reissut koulun ulkopuolelle, patikkaretket, uimakoulut ja pihasiivouspäivät toteutetaan koko koulun voimin.

Jatkossakin Särkikylän koululla halutaan toimia yhdessä ja uusien oppilaiden tulo kouluun on hauskaa siksikin, että uusille oppilaille tulee olemaan mukava esitellä koulun hienoa ympäristöä, jossa on monia toiminnan mahdollisuuksia.

Särkikylän koulu on komea, suuri ja terve rakennus, jossa tuoksuu puhdas ja raikas sisäilma.
Särkikylän koulu on komea, suuri ja terve rakennus, jossa tuoksuu puhdas ja raikas sisäilma.

Rakennettuina liikuntapaikkoina koululla on mm. valaistu hiihtolatu, jääkiekkokaukalo ja paljon leikkipaikkoja.

Metsäretkiä koulun läheiseen metsään tehdään usein ja aivan koulun vieressä sijaitseva kylätalo palvelee koulua liikuntatunneilla ja muissakin tapahtumissa.

Kylätalo sijaitsee aivan koulun pihapiirissä ja sitä käytetään niin liikuntatunneilla kuin muissakin tapahtumissa.
Kylätalo sijaitsee aivan koulun pihapiirissä ja sitä käytetään niin liikuntatunneilla kuin muissakin tapahtumissa.

Koulun henkilökunta kiittää kilvan Särkikylän väkeä siitä, miten hyvän toimintaympäristön nämä tarjoavat koululle. Kaikkiin koulun tapahtumiin saapuu aina tuvan täydeltä kyläläisiä ja oppilaat ovat myös aina leirikoulua puuhatessaan pitäneet kylätalolla kahvilaa, jonka tuotolla hanketta on voitu rahoittaa.

Myös vanhempainyhdistys koululla on aktiivinen ja vanhemmat ovat koulun toiminnassa hyvin mukana.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät