Timo ja Anja Vähälä, sekä Mari ja Pasi Vähälä nimensä vaihtaneen K-Market Vinkin edustalla.

K-Extra Ruokavinkki on nyt K-Market Vinkki!

K-Extra Ruokavinkki on palvellut Alajärvellä Hirsikankaantiellä yli 50 -vuotta. Vuonna 1996 vetovastuun otti Vähälän veljekset Timo ja Pasi puolisoineen. Kauppiaaksi ryhtyminen oli veljille luontaista, sillä heidän vanhempansa pitivät Paalijärvellä aiemmin kyläkauppaa.

Viimeisten kuukausien aikana tutun Ruokavinkin ilme on muuttunut melkoisesti. Logo on vaihtunut ja K-Extra Ruokavinkin sijaan kyltissä lukee K-Market Vinkki. Timo kertoo, että ketjun vaihdoksen myötä on tapahtunut paljon muutoksia.

– Kalusteita on vaihdettu ja tilaa on tehty uusille tuotteille. Kassapöydät on nyt uusittu ja muutakin pientä ehostusta on tapahtunut. Tavaravalikoima tulee muuttumaan ja tarjouksia tulee paljon. Heti ensimmäisten päivien jälkeen huomasi, että hintataso tuli alemmas.

Kauppias Pasi Vähälä uuden kassapöydän äärellä.
Kauppias Pasi Vähälä uuden kassapöydän äärellä.

Timon vaimo Anja kertoo, että hauskin kuultu palaute muutoksesta on, kun eräs lapsi ihmetteli silmät suurella, että kuinka tähän kauppaan mahtuu vielä marketti!

Pasi toteaa, että parasta juuri tässä kaupassa kauppiaana olemisessa on se, kun asiakkaat ovat suurimmaksi osaksi tuttuja. Tällöin heidän kanssaan voi höpötellä muutakin kuin ”päivää” ja ”näkemiin”. Lämmin asiakassuhde tekee mahdolliseksi sen, että palaute annetaan suoraan kauppiaille. Jatkossakin toiveita uusista tuotteista voi välittää henkilökunnalle.

– Joka päivä saa itsekin hymyn huulille. Jos asiakkaat olisivat tympeitä ja tästä työstä ei tykkäisi, niin ei aika olisi näin nopeasti varmasti mennytkään. Tuntuu siltä, että juuri me tässä aloitettiin, Anja kertoo.

Roosa Linnanmäki