Kevään Asumista ja hyvinvointia -tapahtuman messupaikkojen myynti on käynnistynyt

Vuoden 2016 Asumista ja hyvinvointia -messutapahtuma järjestetään nyt jo viidettä kertaa Järvi-Pohjanmaan alueella. Jo perinteeksi muodostuneesta messutapahtumasta on saatu hyvää palautetta sekä näytteilleasettajilta että messuvierailta.

Tänä keväänä messut järjestetään Soinissa, jossa ne edellisen kerran olivat kolme vuotta sitten. Aivan ensimmäiset messut järjestettiin aikanaan Vimpelissä, toiset Soinissa, kolmannet Alajärvellä ja neljännet jälleen Vimpelissä. Nyt mennään siis toista kierrosta.

MAINOS

Yritysneuvoja Pirjo Ylätalo Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu Oy:stä kertoo, että messut järjestetään Soinin Yhtenäiskoululla ja sen piha-alueella lauantaina 23.4. kello 10-16. Aikaisemmista messukokemuksista on saatu oppia ja palautetta, joita jälleen hyödynnetään tämän kevään tapahtuman toteutuksessa.

Messujen järjestäjä on Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu, jonka yhteistyökumppaneina Soinissa ovat mm. tekninen- ja vapaa-aikatoimi, 4H yhdistys, Yhtenäiskoulu, Soinin Yrittäjät ry, paikallinen Lions Club ja muut yhdistykset sekä seurat.

Erityisinä teemoina kevään messuilla ovat rakentaminen ja sisustus sekä vapaa-aika ja hyvinvointi. Edellisillä Soinissa järjestetyillä messuilla saavutettiin tavoiteltu tuhannen kävijän raja, mutta nyt rima on nostettu 1200 kävijään, samaan mihin Vimpelissä viime keväänä päästiin.

Messupaikkojen myynti on alkanut

Messuille myydään 50-70 paikkaa näytteilleasettajille, riippuen osastojen koosta. Edellisellä kertaa nämä paikat myytiin loppuun nopeasti, joten kiinnostuneiden yrittäjien kannattaa olla nopeasti asialla. Paikkojen myynti on alkanut maanantaina.

Perusosastopaikkoja yhtenäiskoulun sisältä löytyy kaksi kertaa kaksi, kaksi kertaa neljä sekä kolme kertaa kuusi metriä suurina. Muista osastokokonaisuuksista sekä ulkoalueen isommista osastopaikoista sovitaan erikseen. Paikkavaraukset tapahtuvat jpyp:n nettisivujen kautta.

Paikkojen myyntiä ja näytteilleasettajien palvelua hoitaa Jarmo Majapuro, jolta näytteilleasettajat saavat myös lisätietoja tapahtumasta.

Soinin Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Seija Ojajärvi on tyytyväinen siihen, että messupaikkojen hinnat tapahtumassa ovat alhaiset, halvimmillaan satasen. Näin pienilläkin yrittäjillä on mahdollisuus tulla mukaan esittelemään tuotteitaan. Ojajärvi toivookin alueen yrittäjien lähtevän messuille isolla joukolla mukaan.

Soinin yrittäjät ovat olleet myös mukana tapahtuman ideoinnissa ja toteutuksessa. Samoin Yhtenäiskoululla on 8B -luokan oppilaat Järkkää tapahtuma -kurssin myötä ovat mukana ideoinnissa, markkinoinnissa ja itse tapahtumassa 4H -toiminnanjohtaja Saija Källin johdolla.

Lions Club vastaa tapahtumassa paikoituksesta ja liikennejärjestelyistä. Pekka Päivärinta lupaa, että että kaikille löytyy parkkipaikka kohtuulliselta etäisyydeltä.

Myös vapaa-aikatoimi on messuilla mukana jo suunnittelusta alkaen. Vapaa-aikatoimenjohtaja Paula Kemppainen ja liikunnanohjaaja Janne Kujala lupaavat, että joka ikäluokalle järjestetään jotain, sillä kyseessä on koko perheen juttu!

Muutoin messujen ohjelmaa ja mahdollista tähtivierasta ei vielä tässä vaiheessa paljasteta, sillä ohjelman suunnittelu on kesken. Siitä kuullaan lisää kevään edetessä!


Tuula Jokiaho

Exit mobile version