-8.5 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Eteläpohjalaiset kylät ry nimesi toiminnanjohtajan

Eteläpohjalaiset kylät ry:n hallitus kokoontui eilen torstai-iltana ja nimesi yhdistyksen toiminnanjohtajaksi ja uudeksi maakunnalliseksi kyläasiamieheksi Johanna Ikolan Lapualta.

Vanha ja uusi kyläasiamies: Juha Pohjonen ja Johanna Ikola.
Vanha ja uusi kyläasiamies: Juha Pohjonen ja Johanna Ikola.

Kaksi vuosikymmentä kyläasiamiehen pestiä hoitanut Juha Pohjonen jää eläkkeelle huhtikuun alusta. Hän on jo osa-aikaeläkkeellä, ja Ikola tarttuukin puikkoihin heti maaliskuun alusta.

MAINOS

Johanna Ikola on toiminut luottamushenkilönä EPK:ssa yhdistyksen toiminnan alusta saakka.

Maakunnallinen kylien yhteenliittymä vietti 20-vuotisjuhlaansa viime marraskuussa Seinäjoen Kampustalolla. Vuosittain yhdistys valitsee Vuoden eteläpohjalaisen kylän, ja tällä hetkellä titteliä kantaa Ylihärmän Yliluoma.

Eteläpohjalaiset kylät ry:n jäseninä on maakunnan kylien lisäksi muitakin yhdistyksiä ja kuntia. Yhdistyksen puheenjohtajana on Heikki Korkealaakso Kauhavalta.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät