1.5 C
Alajärvi
torstai 28.3.2024
MAINOS
MAINOS

Aaltoa ja Aarioita kutsuu kesäpäivän viettoon Alajärvelle

Aaltoa ja Aarioita-festivaalin järjestäjät miettivät kuumeisesti viimehetken muistilistaa hoidettavista asioista ennen H-hetkeä. Tapahtuma järjestetään tänä kesänä 29.6. – 3.7. kolmatta kertaa. Projektipäällikkö Elina Mikkonen kertoo, että tapahtumajärjestelystä on opittu paljon kantapään kautta, eikä hullunkurisilta tilanteilta ole vältytty.

-Tapahtuman suunnittelu ja järjestely on vienyt paljon aikaa, mutta hauskaa meillä on ollut! Heti tapahtuman jälkeen on iskenyt tyhjä olo, että joko se loppui. Olemme yrittäneet pitää kuukauden ideointitaukoa aina tapahtuman jälkeen, mutta emme ole siihen kyenneet. Nyt jo mietimme, että mitä uutta pystyymme tapahtumaan tuomaan ensi vuonna, Mikkonen naurahtaa.

MAINOS

Hyvin tehty pohjatyö välittyy myös kävijöille ja palaute aiemmilta vuosilta on ollut erittäin positiivista. Myös artistit ovat nauttineet alajärveläisestä vieraanvaraisuudesta ja muistelleet ilolla esiintymisiä tapahtumassa. Esimerkiksi Lappajärveltä kotoisin oleva Timo Kotipelto halusi ehdottomasti järjestää kiireiseltä keikkakesältään aikaa vieraillakseen tapahtumassa. Häntä yhdessä Timo Rautiaisen kanssa kuullaan Kesäravintola Salakapakassa perjantaina 8.7. ”Timojen illasta” tulee takuulla mielenkiintoinen ja sielukkaiden miesäänien täyttämä.

Maikki Kokko, Inga Yli-Sikkilä, Ulla Niskala ja Elina Mikkonen kokoontuivat suunnittelmaan festivaalia Aaltopuistoon.
Maikki Kokko, Inga Yli-Sikkilä, Ulla Niskala ja Elina Mikkonen kokoontuivat suunnittelemaan festivaalin järjestelytehtäviä Aaltopuistoon.

-Paikallisuus näkyy tapahtumassa eri tavoin. Haluamme kiittää erityisesti Alajärven kaupunkia hienosta tuesta tapahtuman järjestämiseksi. ”Alvar Aalto-profiilin” nostattaminen on ollut enemmän kuin paikallaan arkkitehdin omassa kotikaupungissa. Saamme olla ylpeitä siitä, mitä meillä täällä on. Kulttuurikävely Aaltokeskuksessa oppaan kanssa tutustuttaa kävijän 11 eri Aalto-kohteeseen. Opastettuja kierroksia järjestetään sekä perjantaina että lauantaina, Aaltoa ja Aarioita ry:n puheenjohtaja Inga Yli-Sikkilä kertoo.

-Tänä vuonna Festivaalit järjestetään Rokulimarkkinoiden kanssa samaan aikaan. Ohjelmaa on rakennettu ja aikataulutettu niin, että tapahtumat tukisivat toinen toistaan. Tekemistä löytyy varmasti ihan jokaiselle perheen pienimmät mukaan lukien, Maikki Kokko vakuuttaa.

-Festivaalin yhteyteen perustettiin syksyllä 2014 stipendirahasto, josta jaetaan tänä kesänä kolme stipendiä Alajärven Musiikkiopiston opiskelijoille. Tarkoituksena on kannustaa nuoria muusikonalkuja toimimaan omassa kulttuuriympäristössään motivoituneesti ja rohkeasti. Rahallisen tuen lisäksi esiintymiskokemus on tärkeä osa musiikin opiskelua. Siksi opiskelijoiden konsertit ovat edelleen tärkeänä osana festivaalin ohjelmaa, Mikkonen kertoo.

Torstain tunnelmallisessa eväskorikonsertissa Villa Väinölässä yleisöä laulattaa oopperalaulaja Henrik Lanberg ja itse festivaalin taiteellinen johtaja, Tommi Niskala. Sään salliessa konsertti järjestetään ulkosalla. Naiset kehottavat ottamaan eväskorit mukaan ja tulemaan avoimin mielin nauttimaan kesäillasta hyvän musiikin pariin. Paikalla on myös kanttiini, josta saa pikkupurtavaa.

Sunnuntaina lounasaikaan Nuorisoseuralla päästään kuulemaan kaunisäänistä Hannakaisa Nyröstä. Konsertin väliajalla nautitaan maittavaa lähiruokaa paikallisilta tuottajilta, muun muassa Koskenvarren Highlanderin ylämaankarjanlihaa.  Päivällinen sisältyy konsertin 25 euron hintaan.

Tapahtuman päätöskonsertti järjestetään Alvar Aallolle itselleen kaikkein rakkaimmassa kohteessa, Alajärven Gabrielin kirkossa.

Järjestäjät kutsuvat kaikki matkailijat, mökkiläiset ja paikkakuntalaiset lämpimästi tervetulleeksi festivaaleille! Lisätietoa festivaaleista löydät osoitteesta: www.aaltoajaaarioita.fi

Roosa Linnanmäki

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät