-0.3 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Lehtimäelle yksi maakunnan kolmesta havaintometsistä

Metsäkeskus perustaa kautta maan 50 havaintometsäkohdetta maastoon ja nettisivuilleen. Kohteista kolme tulee Etelä-Pohjanmaan alueelle ja yksi niistä on valmistunut Lehtimäelle. Muut kaksi tulevat Ilmajoelle ja Kortesjärvelle.

Hankkeen tavoitteena on koota metsäpalveluyritysten toteuttamia työmaita referenssikohteiksi. Näillä havaintometsillä on tarkoitus edistää metsäpalveluyritysten tunnettavuutta ja erilaisten metsäpalvelujen esittelyä.

MAINOS

Lehtimäelle kohteen on toteuttanut Suomenselän Kiinteistö ja Metsävälitys metsäkaupat.fi:n Timo Välisaari. Havaintometsä on toteutettu asiakkaan kohteelle ja se on kuvattu ennen toimenpiteitä ja sen jälkeen. – Tällä tavalla netin kautta kohteeseen tutustuva näkee konkreettisesti sen, mikä vaikutus tehdyllä työllä on ollut metsässä, Välisaari sanoo.

Havaintometsäkohteiden kautta herätellään metsänomistajia näkemään, mikä merkitys metsänhoitotöillä on. Monet metsänomistajat eivät enää tänä päivänä kunnolla tiedä ja tunne metsänhoidon merkitystä.

Lehtimäen kohteessa kyseessä on viivästynyt taimikonhoito. Kohteen varhaishoito on jäänyt tekemättä ja metsä sijaitsee reheväkasvuisella alueella. Noin 8-10 vuotta sitten istutetut kuusen taimet ovat jääneet lähes kokonaan paikalle kasvaneen koivikon alle.

– Alue oli todella haastava. Omistajan toiveen mukaan metsään jätettiin myös koivuja, koska kuusikkoa oli liian vähän. Kuusissa on myös paljon hallavahinkoja ja koivun toivotaan ehkäisevän niitä tulevaisuudessa.

Välisaari kertoo, että kun metsää on istutettu, oikea aika taimikon varhaishoidolle olisi yleensä 4-5 vuoden kuluttua. Jos taimikko on istutuksen jälkeen jätetty oman onnensa nojaan, on metsänomistajan syytä viimeistän tuossa vaiheessa mennä katsomaan, missä mallissa kasvu on.

– On mahdollista, että alueella on suuriakin myyrä-, hirvi- tai hallavahinkoja. Yleensä on vähintäänkin jo aika tehdä varhaisperkaus.
Havaintometsän tyyppisellä rehevällä kasvupohjalla koivikko ottaa valtaa muutamassa vuodessa istutetuilta taimilta.

Havaintometsän kupeessa Lehtimäellä metsäalue jatku hoitamattomana. Ero nyt hoidettuun palstaan on jopa maallikon silmin nähden valtava.

Havaintometsäalueille tulee lähiviikkojen aikana opasteet ja aikanaan kuvat tulevat myös Metsäkeskuksen sivuille. Kaikki kohteet ovat hyvän autotien varrella, esimerkiksi Lehtimäen kohteeseen noin kolme kilometriä keskustasta Alajärven suuntaan, pääsee tutustumaan jopa autosta käsin.

Vastaavia taimikonhoitorästejä löytyy Välisaaren mukaan paljon ja niitä tulee yhä lisää, koska Kemera -tuen haku nuoren metsän hoitoon on tällä erää jäissä ainakin koko loppuvuoden ajan. Tulevaisuuskin taimikonhoidon tuen kannalta on epävarmaa määrärahojen riittämättömyyden vuoksi.

Jälleen ollaan odottavalla kannalla ja se aiheuttaa epävarmuutta metsänomistajissa. Taimikonhoito kannattaisi kuitenkin teettää vaikka täysin omalla kustannuksella, niin suuri hyöty siitä saadaan tulevaisuudessa ja mitä aikaisemmin taimikonhoidon tekee, sitä pienemmät ovat sen kustannukset.

Välisaari muistuttaa, että maanomistajalla on aina sananvaltaa siihen, miten hänen metsäänsä hoidetaan. – metsään voi jättää esimerkiksi riistatiheikköjä ja suojuspuita omistajan niin toivoessa.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät