Ossi Tamminen johtamaan Kyyjärven Kykyä

Kyyjärven Kyky valitsi syyskokouksessaan seuran puheenjohtajaksi Ossi Tammisen. Toimikauden työskentely aloitettiin johtokunnan järjestäytymiskokouksella, jossa tehtiin henkilövalintojen lisäksi linjauksia myös tulevalle toiminnalle.

Varapuheenjohtajana jatkaa Hannu Kalliojärvi ja rahastonhoitaja/sihteerinä Esa Kyrönlahti. Johtokunnan muodostavat Sirpa Huumarkangas, Raimo Paananen, Eero Ylitalo, Hannu Kalliojärvi, Esa Kyrönlahti ja Erkki Vehkalampi.

Seuran toiminnan ydinajatuksena tulee olemaan Isänmaan juhlavuoden teeman mukaisesti ”yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen.” Uuden puheenjohtajan mukaan on tärkeää, että tehtäviä jaetaan mahdollisimman tasaisesti eri vastuuhenkilöille eri jaostojen kautta.

Seurassa toimivat palloilujaosto, jota vetää Matti Honkola. Frisbeen harrastajien toiminnasta pitää huolen Discgolf-jaosto, jota luotsaa Janne Kainu. Kilpailujaoston peräsimessä toimii Esa Kyrönlahti ja aikuisliikunnan asioita seurassa pitää esillä Alpo Viitala aikuisliikuntajaoston puheenjohtajana. Juniorijaoston vetäjänä toimii ”herra 007”, eli Jyri Niemi.

Johtokunnan tavoitteena on kokoontua vähintään kerran kuukaudessa, ja tarkoitus on, että kokouksiin osallistuvat myös jaostojen vetäjät.

Parhaillaan johtokunta on työstämässä Suomi 100-juhlavuoden kunniaksi erityistä ”Liikuntanakkaa”, jonka avulla pyritään aktivoimaan kaikkia kyyjärvisiä osallistumaan, liikkumaan ja olemaan yhdessä. Kyseinen tuotos on vielä työn alla, mutta se julkaistaneen kahden viikon sisällä.