-2.6 C
Alajärvi
tiistai 16.4.2024
MAINOS

CESME-hankkeessa kartoitetaan hyviä eurooppalaisia kiertotalouskäytäntöjä

Etelä-Pohjanmaan liitto ja Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu ovat mukana kansainvälisessä pk-yritysten kiertotaloutta edistävässä CESME-hankkeessa, jossa tavoitteena on kartoittaa muiden hankkeessa mukana olevien alueiden hyviä käytäntöä ja selvittää niiden soveltamismahdollisuuksia alueellemme.

Hankekumppanit kokoontuivat toukokuun puolessa välissä Kreikan Thessalonikiin tutustumaan alueen hyviin kiertotalouskäytäntöihin sekä opiskelemaan yritysten vihreän profiilin arviointityökalujen käyttöä.

MAINOS

Etelä-Pohjanmaan liitosta matkalle osallistuivat projektikoordinaattori Hanna Meriläinen ja kansainvälisten asioiden päällikkö Jaakko Hallila. Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelusta matkalle osallistui toimitusjohtaja Vesa Alanko-Luopa sekä kehittämispäällikkö Juha Lehtineva.

Matkan ensimmäisenä päivänä hankekumppanit vieraineen tutustuivat kiertotaloutta edistyksellisesti hyödyntävään matkailukeskukseen, jätemateriaaleja hyödyntävään asfalttitehtaaseen sekä paikalliseen biokaasulaitokseen.

Päivän aikana vieraillussa Sani Green Resort -lomakeskuksessa hyödynnettiin vakuuttavalla tavalla kiertotaloutta.

– Ympäristöajattelu lomakeskuksessa oli erittäin edistyksellistä ja kokonaisvaltaista. Se oli lomakeskuksen selkeä kilpailuvaltti, minkä hyödyntämistä sopisi miettiä myös eteläpohjalaisten matkailuyritysten toiminnassa, kommentoi Jaakko Hallila Etelä-Pohjanmaan liitosta.

Paikallinen biokaasulaitos herätti vierailijoissa myös kiinnostusta. Kyseessä oli uusi vuonna 2016 perustettu 16 maatilan yhteisomistuksessa oleva laitos, joka tuotti sähköä omistajatilojen karjasta tulevasta lietelannasta. – Laitos oli kaiken kaikkiaan siisti ja hyvin hoidettu. Hajuhaittaa laitoksesta kuitenkin tuli ja siksi se olikin sijoitettu kauas ihmisasutuksesta, kertoo Juha Lehtineva JPYP:ltä.

Järvi-Pohjanmaalle on haettu oppia etenkin biokaasulaitosten toiminnasta

Järvi-Pohjanmaalla ollaan viime aikoina oltu aktiivisia biokaasuasioissa muutenkin ja oppia on haettua ahkerasti ulkomaita saakka.

CESME-hankkeen mahdollistamana Juha Lehtineva JPYP:stä ja Jukka Kuoppala, Alajärven kaupungin maaseudun kehittämispalveluista matkasivat huhtikuun puolivälissä Italiaan ja Bulgariaan tutustumaan paikallisiin biokaasulaitoksiin. Kokemukset reissulta oli hyvät ja uusia oivalluksia koettiin.

Italiassa vierailukohteena oli lähellä Bolognaa sijaitseva laitos, jossa biokaasusta tehtiin hyvällä valtion tariffilla sähköä. Biokaasua tehtiin laitoksen omistajana toimivan maatilojen viljelemästä maissista.

Bulgariassa taas vierailtiin laitoksesssa, jossa biokaasun tuotanto perustui pääosin elintarviketeollisuuden ja kaupan jätebiomassasta ja osin yhdyskuntajätteestä lajiteltuun elintarvikejätteeseen. Laitos tuotti biokaasusta sähköä valtakunnan verkkoon sekä lämpöä laitoksen omiin prosesseihin.

– Molemmat kohteet antoivat tärkeän muistutuksen hyvän taustatyön tekemisestä kaikilla osa-alueilla ennen investointeja jatkuvaa kehitystyötä unohtamatta. Hyvällä suunnittelulla sekä laadukkailla laitteilla ja materiaaleilla päästään pitkälle. Tekeminen täytyy pitää kuitenkin yksinkertaisena ja kannattavana tavalla tai toisella, kommentoi Jukka Kuoppala, Alajärven kaupungin maaseudun kehittämispalveluista.

Vihreän profiilin arviointityökalusta apua kiertotalouden soveltamiseen

Kreikan partneritapaamisen yhteydessä hankepartnerit kokoontuivat opettelemaan yhdistettyä yritysten vihreän profiilin arviointityökalun sekä investointien tuoton laskemismenetelmän käyttöä asiantuntijoiden johdolla.

– Kattavan työpajapäivän aikana opimme jälleen lisää kiertotalouden eri osa-alueista etenkin yritysten kannalta, kehittelimme uusia ideoita kiertotalouden parantamiseksi yrityksissä sekä opettelimme myös määrittämään mittareita kiertotalousinnovaatioiden toimivuuden ja tuottavuuden laskemiseksi, kertoo hankkeen projektikoordinaattori Hanna Meriläinen.

Tietoa hankkeesta

Etelä-Pohjanmaan liitossa ja Järvi-Pohjanmaan yrityspalveluissa meneillään olevassa CESME-hankkeessa etsitään ratkaisuja pk-yritysten kiertotalouteen siirtymiseksi. Kyseessä on kansainvälinen Interreg Europe -ohjelmasta rahoitettu hanke, jossa on mukana partnerialueita kuudesta eri maasta (Bulgaria, Italia, Kreikka, Suomi, Tanska, Wales).

Hanke on nelivuotinen jakautuen kahteen vaiheeseen. Ensimmäinen vaihe (1.4.2016-31.3.2018) on aktiivinen hankevaihe, jonka aikana tutustutaan toisten alueiden hyviin käytäntöihin, pohditaan niiden soveltamismahdollisuuksia alueelle sekä luodaan alueellinen toimintasuunnitelma sekä kiertotalousopas pk-yrityksille.

Toinen vaihe (1.4.2018-31.3.2020) on niin kutsuttu monitorointivaihe, jossa toteutetaan toimintasuunnitelmaan kirjattuja toimenpiteitä sekä tarkastellaan niiden toteutumista.

Tähän mennessä hankkeen aikana on vierailtu Walesissa, Pohjois-Tanskassa, Italian Bolognassa sekä Pohjois-Kreikassa. Seuraava partneritapaaminen järjestetään Suomessa, Etelä-Pohjanmaalla tulevana syksynä.

 

Hankeryhmä vieraili Kreikassa myös paikallisessa asfalttitehtaassa, jossa kierrätysasfaltista tehdään tehokkaasti uutta asfalttia teille ja pihoille.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät