-7.2 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Match show Soinissa lauantaina

Soinin Eläinystävät ry järjestää Match shown, eli leikkimielisen koiranäyttelyn ensi lauantaina 12.8.
Match show, eli mätsäri, on epävirallinen koiranäyttely johon saa osallistua kaikenikäiset ja -kokoiset koirat. Mukana voivat olla myös koirat, joilla ei ole oikeutta osallistua virallisiin näyttelyihin eli esimerkiksi sekarotuiset koirat.

Mätsärit on oiva tilaisuus harjoitella virallisiin näyttelyihin, sosiaalista koiranpentua sekä tietysti ihan vaan ihastella kauniita koiria!

MAINOS

Soinin eläinystävien match showssa luokkina ovat lapsi (alle 12v.) & koira, lapsi (alle 12v.) & lelukoira, pennut (4-12kk), pienet koirat (alle 40 cm) ja isot koirat (Yli 40 cm).
Lopuksi on Best in Show – kehä, jossa valitaan näyttelyn kaunein koira.

Ilmoittauminen on kello 11 alkaen. Kehät alkavat noin kello 12-12.30.

Osallistumismaksu on kahdeksan euroa koiralta ja lapsi & koiran sekä Lapsi & lelukoiran osallistumismaksu on kolme euroa.

Tapahtumapaikkana toimii Arvo Saarenpää Oy:n ja kuljetusliike M. Osala Oy:n liiketilojen piha osoitteessa Jaakkolantie 2, Soini. Sää ei ole este tapahtuman toteutumiselle, sillä tarvittaessa se voidaan siirtää sisätiloihin.

Paikan päällä toimii kioski, jossa tarjolla on ainakin maukkaita rinkeleitä, makkaraa, kahvia ja mehua. Tapahtumasta saatava tuotto menee Soinin Eläinystävien koirapuisto -projektiin.

Kilpailuissa on erinomaiset palkinnot sekä koirille että koiran omistajille.

Match show:hun osallistuvilla koirilla tulee olla voimassa olevat rokotukset. Rokotustodistus tarkistetaan ilmoittautumisen yhteydessä. Soinin eläinystävät ry toivottaa tervetulleeksi koko perheen tapahtumaan sekä kisailemaan että katselemaan!


Rami Puro

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät