Ennakoi syksyn liukkailla – muista turvaväli ja kevennä kaasujalkaa

Mainos[adrotate banner="3"]

Yöpakkasten ja lumen mukanaan tuoma liukkaus voi yllättää liikenteessä. Erityisesti musta jää on paitsi poikkeuksellisen liukasta myös vaikea havaita. Liikenneturva muistuttaa, että oikealla nopeudella ja muulla ennakoinnilla voi varautua haastaviksi muuttuviin olosuhteisiin.

Tiet muuttuvat liukkaiksi, kun lämpötila käy yön aikana nollassa tai lähellä sitä. Pelkkä ilman jäähtyminenkin voi saada tienpinnat paikoin petollisiksi. Jäätyminen ei välttämättä edellytä sateita – kun ilma on tarpeeksi kosteaa ja alkaa kylmetä, saa se aikaan liukkaan kuuran muodostumista.

MAINOS

– Monesti vaalean kuuran voi havaita tiessä omin silmin, mutta se voi myös kiillottua vaikeasti havaittavaksi esimerkiksi moottoriteiden rampeilla, risteysalueilla sekä silloilla. Musta jää aiheuttaa vielä omat haasteensa, sillä se on poikkeuksellisen liukasta ja vaikea havaita. Pahimmillaan jääkerros näyttää kuljettajan silmissä samalta kuin märkä tienpinta, muistuttaa Liikenneturvan koulutusohjaaja Erkka Savolainen.

Liukkautta voi esiintyä hyvinkin paikallisesti jäätymiselle alttiissa paikoissa, kuten silloilla, mutkissa, peltoaukeiden notkelmissa ja varjopaikoissa, jotka voivat olla koko päivänkin jäässä, vaikka tiet muualla olisivat sulia tai kuivia. Mustaan jäähän ja liukkauteen ylipäänsä voi varautua ennakoimalla.

– Turvaväli ja ajonopeus ovat avainasemassa. Riittävän alhainen nopeus ehkäisee pidon menetystä, riittävä turvaväli taas peräänajoja sekä muita onnettomuuksia.

– Jos renkaan ja tienpinnan välinen pito yhtäkkiä vähenee liian suurella nopeudella kaarteeseen tultaessa, niin ajonvakautusjärjestelmä (ESC) ei välttämättä ehdi toimimaan riittävästi onnettomuuden välttämiseksi”, Savolainen huomauttaa.

Nopeus vaikuttaa suoraan pysähtymismatkaan

Liukkaalla kelillä auton pysähtymismatka pidentyy huomattavasti. Esimerkiksi 80 kilometrin tuntinopeudella kuivalla tiellä ajettaessa se on noin 50 metriä, mutta voi yli kolminkertaistua tienpinnan ollessa jäinen.

– Ajonopeuden merkitys korostuu, koska se vaikuttaa suoraan auton pysähtymismatkaan. Nopeuden alentaminen neljänneksellä lyhentää jarrutusmatkan lähes puoleen. Kuljettajanhan on lain mukaan sovitettava ajoneuvonsa nopeus sellaiseksi kuin liikenneturvallisuus edellyttää. Ajoneuvo on voitava pysäyttää edessä olevan ajoradan näkyvällä osalla kaikissa ennalta arvattavissa tilanteissa, kertaa Savolainen.

Päättyneen kesän ja alkusyksyn vakaat ajo-olosuhteet ovat totuttaneet kuljettajat käyttäytymään tietyllä tavalla, ja kun olosuhteet äkillisesti muuttuvat, ei reagointi ja ajokäyttäytymisen muutos välttämättä ole riittävä.

– Nyt on syytä ottaa liukkaat riskipaikat omilla reiteillä huomioon. Liukkaushan ei itsessään aiheuta onnettomuuksia, vaan juuri kuljettajan oma toiminta tai monessa tapauksessa myös toimimattomuus. Erittäin tärkeä asia liukkailla keleillä on myös se, että kuljettaja itse tiedostaa, millaisilla renkailla ajaa ja missä kunnossa ne ovat, sanoo Savolainen.

Viisi vinkkiä liukkaiden varalle

Valitse nopeus liikenteen, kelin ja oman ajotaidon mukaan.

Pidä riittävä turvaväli edellä ajavaan.

Vältä voimakkaita ohjausliikkeitä.

Aja kaarteisiin maltillisella nopeudella, jotta renkaiden ja tienpinnan välinen pito ei vähene äkillisesti.

Mieti ohitustarve tarkkaan huonossa tai vaihtelevassa kelissä. Varomattomat ohitukset voivat liukkailla johtaa ajoneuvon hallinnan menetykseen.

Edellinen artikkeliTalvirenkaat alle ajokelin mukaan
Seuraava artikkeliSäästä selkääsi renkaiden vaihdossa