Joulua kohti Vimpelissä

Mainos[adrotate banner="3"]

Vimpelissä on vuosien ajan virittäydytty joulutunnelmaan sekä ilotulitusta ihailemalla kunnan keskustassa että liikuntahallin joulunavausmarkkinoilla.

Liikuntahallilla sai tavata tuttuja, käydä kahvilla ja ostaa kotiin viemisiä: leivonnaisia, käsitöitä, jouluisia tuotteita ja esimerkiksi kirjoja. Arpajaisiakin oli useammassa myyntipisteessä. Mukana oli yhdistyksiä ja koululuokkia sekä yrityksiä ja yksittäisiä myyjiäkin.

MAINOS

Joulunavausmarkkinat huipentuivat tuttuun tapaan liikuntatoimen ja Vimpelin Vedon palkitsemistilaisuuteen. Tapahtuman järjestelyistä vastasi Vimpelin Veto.

Esimerkiksi Mannerheimin Lastensuojeluliiton Vimpelin paikallisyhdistykselle joulunavausmarkkinat ovat olleet puheenjohtaja Kristiina Lassilan mukaan menestyksekkäitä. Tänä vuonna MLL oli mukana heti voittaa -arpajaisilla ja toteutti lapsia varten Tonttulan.

Squash-hallissa sijainneessa Tonttulassa lapset saivat joulukuusen koristeen, jolle piti etsiä pari: etsittävät pallot oli piilotettu monien joulukuusten oksille.

Itse tehtyä

Jos MLL:n Tonttula oli odotettu joulunavaustapahtuman osa, odotusten täyttymistä tarjoili myös Vimpeli-Seura. Vimpelin Joulu -lehdet saapuivat postitse perjantaina ja sunnuntaina lehtiä kysyttiin ja myytiin kiivaaseen tahtiin. Seuran rahastonhoitaja Juhani Mattila kertoi, että viime vuonna lehtiä myytiin joulunavauksessa 120 kappaletta.

Severi Lassila on Vimpelin Vuoden urheilija.

– Joulunavausmarkkinat ovat hyvä aloitus lehden myynnille.

Myyjiä oli saapunut hieman kauempaakin. Tamperelaisveljekset Taavi ja Veetu Viitala olivat liikkeellä useammalla rintamalla. Myynnissä oli itse purkitettuja makeisia ja itse tehtyjä koristeita.

– Enkelit ja sudenkorennot tein yhdessä äidin ja Veetun kanssa. Purkkien etiketit on myös tehty itse, kertoi Taavi.
Vapaa-aikatoimen palkitsemistilaisuudessa oli kuhinaa.

Palkittavina oli muiden muassa 113 Perjantai-Pinkaisuihin eli lasten juoksukilpailuihin osallistunutta: palkinnon saivat kaikki vähintään neljä kertaa viime kesänä pinkaisseet.

Palkitsemistilaisuudessa oli edustettuna monen lajin menestyjiä: yleisurheilu, paini, pesäpallo, koripallo, soutu, kouluratsastus, hiihto, sisäsoutu ja alppihiihto.

Vimpelin parhaaksi urheilijaksi valittiin pesäpalloilija Severi Lassila. Ryhtitytöksi valittiin Eveliina Havinen ja ryhtipojaksi Mikko Vihriälä. Vuoden nuori toimija on Aino Mäkelä, Kunnon kuntalainen puolestaan Elina Luoma-aho. Atro Anttilalle myönnettiin liikunnan erityispalkinto.

Myös Vimpelin Veto palkitsi sunnuntaina urheilijoitaan.

Virpi Poikelin

Vimpelin Joulun kannessa komeilee kunnan nimikkolintu eli kuukkeli.

 

Edellinen artikkeliJoulu avattiin Soinissa
Seuraava artikkeliKuortaneella Joulukuhinat